ihmissusitarina Sudenmorsiamen tapaan

Ville Hytönen: Jumalankoirat. Sammakko, 2017.

Aino Kallaksen Sudenmorsiamen mieleen tuova kertomus sekä ihmissusiaiheen, Viron että kerrontatyylin osalta.

 Kertoja, nimeltään vaikka Matias Homelin, vakuuttaa olevansa aikalaistodistaja, Turun Akatemian opiskelija. Ihmissutena olemisesta ja noituudesta syytetty Thies-niminen mies oli kertonut taistelleensa ihmissutena saatanaa vastaan.

Julmia ovat ihmiset toisilleen, niille, jotka ovat heikompia, ja niille, joita kadehtivat tai pelkäävät.

Oman elämänsä sankari?

Pajtim Statovci: Tiranan sydän. Otava 2016.

Pidin kirjasta Kissani Jugoslavia,  joten tartuin tähän kiinnostuneena.

Albania on paikka, jossa on elänyt sankareita ja jonka miehet ovat sankareita edelleen. Albania on myös paikka, jossa elämä käy yhä vaikeammaksi ja haaveet muusta yhä ihanammiksi. Elämä ei kuitenkaan ole helppoa missään, oli sitten mies tai nainen, yksin tai yhdessä. Paljonko pitää kantaa mukanaan menneisyyttään, lapsuuttaan ja syntymämaataan? Voiko entisestä koskaan päästä irti, vaikka haluaisi, ja haluaako kuitenkaan kieltää kaiken entisen? Odotuksia ja haaveita, onnistumisia ja epäonnistumisia.

Pidin tästä kirjasta paljon.

Paketti romantiikkaa ja jännitystä

Ihan omaksi muistiinpanokseni kerään tähän blogiin kirjoja, jotka olen tätini kirjahyllystä saanut ja lukenut. Julkaisen sitten muutaman kirjan paketteina.

Tämä ensimmäinen annos sisältää varsin kevyitä, viihtellisiä kirjoja, romantiikkaa ja jännitystäkin. Ihan mukavaa iltalukemista, ja kyllähän tällaisista ihmissuhdejutuista usein jotain pohdittavaakin jää.


 
Belva Plain: Nuoruudenystävät. Suom. Anja Meripirtti. WSOY, 2002.
Kalliista koulusta valmistuneet kolme tyttöä ovat hyvät ystävät. Koulun jälkeen kaksi kaunista tyttöä menevät naimisiin, ruma (tai rumana itseään pitävä) ryhtyy opettajaksi. Kaikki ei tietenkään mene niinkuin on haaveiltu, eivätkä kaikki ole loppujen lopuksi vastoinkäymisten tullessa aivan sellaisia kuin olisi voinut luulla. Mies/rakkaus voittaa ystävyyden.
Yhden illan lukemistona kyllä hyvinkin menetteli. Annan kirjan eteenpäin, tuskin jään kaipaamaan. 


Emmi Mustonen: Morsiuskesä. Otava, 2009.
Lähi-itään erikoistunut kuvaaja Laura on sairaslomalla pommiräjähdyksen jälkeen, kun hänet pyydetään kuvaamaan jonkinlaista "maajussille morsian" -sarjaa. Muut jaksot on jo kuvattu, kaksi viimeistä on jäljellä. Laura on maalaistyttö itsekin ja maajussikeikalla hän viihtyy hyvin. Romanssihan kirjassa kehittyy ja loppu on tietenkin onnellinen.

Emmi Mustonen: Yllätysperintö. Otava, 2003.
Kuten Morsiuskesän Laura, Anna on myös maalaistyttö, opiskelee. Veljen yllättävä kuolema pakottaa Annan hoitamaan kotitilaa. Anna on muutenkin eroamassa petollisesta poikaystävästään, ja maalla ovat lapsuudesta saakka tutut miehet... Seurauksena on tietenkin romanssi ja onnellinen loppu.

Nämä kaksi kirja ovat tällaisia "maalla on mukavaa, mutta työlästä" -osastoa. Navettatöitä ja muuta maatilan toimintaa kuvataan tarkkaan. Romansseissa ei ole kovin paljon niin yleistä kiukuttelujen, mustasukkaisuuden ja väärinymmärrrysten vyyhtiä, mikä joskus tuskastuttaa. Ihan mukavaa iltalukemista.

Sidney Sheldon: Koston jumalat. Suom. Hilkka Pekkanen. Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1997.
Leslie Stewart ja Oliver Russel ovat aikeissa avioitua, kun Oliver meneekin yhtäkkiä naimisiin entisen kihlattunsa kanssa. Tyttö on vaikutusvaltaisen senaattorin tytär, ja isä lupaa Oliverille tukea ensin kuvernöörikampanjaan ja sitten kohti presidentin asemaa.  Leslie seuraa vaalikampajaa ja odottaa kostoaan, joka iskee sitä makeammin, mitä korkeammalta putoaa.
Romantiikkaa, juonittelua, rumia temppuja ja yllättäviä käänteitä. Sheldonin kirjat ovat myyntimenestyksiä, kyllä tämäkin iltalukemisena maistui.

Jääkiekkoa ja tunteita

Katri Lipson: Detroit. Tammi, 2016.

Jääkiekkoilija Timothy taklataan ja hän halvaantuu kaulasta alaspäin.
Paras ystävä ja pelikaveri Nathan ei käy Timothya tapaamassa, vaikka hän olisi ainoa, jonka Timothy haluaisi tavata. Sen sijaan Nathan alkaa juoda, käyttää aineita ja on menettämässä pelisopimuksensa. Muita tärkeitä henkilöitä ovat sokea strippari Janet ja Timothyn hoitaja Nellie.

Vaikuttava kirja. Hienostu kuvattu ystävyyttä, rakkautta, velvollisuutta, ihailua ja monenlaisten tunteitten yhdistelmiä ja sekoituksia. Neliraajahalvaantuneen Timothyn tilanne, ruumiillinen liikkumaton läsnäolo, se on kuvattu jotenkin niin tavattoman aidosti, että tuli uniin.

Aboriginaalisatuja

Kuinka kilpikonna sai kilpensä ja muita aborinaalisatuja. Suom. ja toim. Sini Laurén. Savukeidas, 2015.

Ostin tämän kirjan kirjamessuilta. 146-sivuinen kirja sisältää 17 satua tai tarinaa. Monet tarinat kertovat eläimistä, monet ihmisistä, jotka kuuluvat tiettyjen eläinten klaaniin. Luonto on ankaraa ja sukulaiset myös, armoa ei juuri tunneta. Mielenkiintoisia tarinoita, jotka avaavat uusia näkökulmia maailmaan.

Miten kilpikonna sitten sai kilpensä? Kas, se tapahtui niin, että eräässä laaksossa eläimillä alkoi olla puutetta ruoasta. Ne lähettivät ensin kotkan, sitten muita eläimiä yhden toisensa jälkeen etsimään ruokaa, mutta kukaan ei palannut. Todellisuudessa jokainen niistä oli löytänyt ihanan laakson, jossa oli valtavasti ruokaa ja asukkaana vain yksi västäräkki. Västäräkki lupasi, että toisen laakson asukkaat voivat tulla hedelmälliseen laaksoon, jos kotka tai myöhemmin lähetetty eläin voittaisi sen painissa. Västäräkki oli kuitenkin laittanut maahan pystyyn kalan piikkejä, ja kun vastustaja horjahti, se jäi kiinni piikkeihin ja västäräkki nokki sen kuoliaaksi. Lopulta hitaana ja kömpelönä halveksittu kilpikonna lähti matkaan ja löysi saman laakson kuin muutkin. Ennen painia se kuitenkin laittoi itselleen puun kaarnasta rinta- ja selkäpanssarin, joiden avulla se ei jäänyt kiinni piikkeihin. Se sai tapetuksi västäräkin ja johdatti eläimet uuteen laaksoon, mutta siitä lähtien kilpikonnalla on ollut kilpi.

Japanilainen lastenkirja

ノンタン Nontan  

Kysymyksessä on japaninkielinen kuvakirja, jonka ostin japanilaisesta kirjakaupasta. Sarja on alkanut jo vuonna 1976, tämä joulukirja on alkujaan julkaistu vuonna 1978. Sachiko Kiyonon Nontan-kissa on siis suunnilleen samaa ikäluokkaa kuin Hello Kitty. Sarjasta on tehty myös animaatioelokuvia eli animea.

Nontan-sarjassa on kymmeniä erilaisia kuvakirjoja, joista osa vauvakirjoja. Let's play -sarjan (johon minun kirjani kuuluu) ikäsuositus on kaksivuotiaasta ylöspäin. Voisi siis arvella, että on minun tasoani. Hidasta on japaninkielisen hiraganalla ja kataganalla kirjoitetun tekstin tavailu. Kuvien perusteella on onneksi helppo päätellä, mitä teksteissä kerrotaan.

Päähenkilö Nontan on kissa, neko ねこ.Kissalla on joulusukka, joka mukanaan se lähtee etsimään joulupukkia. Ensin se tapaa jänis-joulupukin, mutta ei saa siltä lahjaa sukkaansa. Seuraava pukki on karhu, sitten porsas. Kaikenlaisia joulupukkeja lentelee taivaalla, mutta kukaan ei anna lahjoja Nontanille. Nontan nukahtaa sukkineen puun alle eikä huomaa, että paikalle ajaa reessään kissa-joulupukki.Nontan on niin väsynyt, ettei pukki saa sitä hereille.Pukki ottaa Nontanin mukaansa rekeen ja vie sen kotiin omaan sänkyyn. Aamulla Nontan herää ja huomaa lahjasukassa olevan jotain. Se saa leikkiauton. Nontan kiiruhtaa ulos näyttämään autoa kavereilleen, joilla on kullakin omat lahjansa mukanaan.Kaikki iloitsevat ja leikkivät kuusen ympärillä.

Kaytän tämänkin Helmet-lukuhaasteeseen.
Kohta 22: Kuvitettu kirja
kohta 25: Kirjassa kukaan ei kuole
kohta 32: kirja on inspiroinut muuta taidetta (anime) 
kohta 37: Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta 
ja kohta 41: Kirjan kannessa on eläin

torpantytön tarina

Raili Mikkanen: Karhun kumarrus. Otava, 1996.


Raili Mikkasen Karhun kumarrus kertoo 12-vuotiaasta Miinasta, joka menee tehtaaseen työhön. Forssan tehtailla valmistetaan kangasta, näppäräsormisen pikkutytöt solmivat katkenneet langat. Työtä tehdään kahdessa vuorossa, päivä- ja yövuorossa, molemmat pitkiä. Päivällä jokainen sai lautasellisen lämmintä keittoa. Yövuorossa olevien lasten piti käydä päivällä tehtaankoulua. Koulu oli pakollinen ja monille harmillinen rasite, mutta pikku Miinalle se oli ilo. Myös asuntolan oma sänky ja kaappi olivat ylellisyyksiä, joita ei ollut kotona.

Miina työskenteli myös naulatehtaassa ja piikana kotiseudullaan, mutta siirtyi sitten Helsinkiin, jossa hän työskenteli piikana (kotiapulaisena). Hän oli yhteiskunnallisesti aktiivinen ja halusi parantaa työläisnaisten asemaa. Myöhemmin hänestä tuli kansanedustaja ja Suomen ensimmäinen naispuolinen ministeri.

Karhukin kirjassa kumartaa. Miinan äiti Leena, myöhemmin Sillanpään torpan emäntä, on katsomassa esiintyvää karhua. Seurassa oleva ystävätär kysyy, montako lasta Leena tulee saamaan ja karhu kumartaa kerran toisensa jälkeen, kaikkiaan yhdeksän kertaa. Seitsemännellä kerralla karhu kumartaa poikkeuksellisen syvään. Leena sai kaikkiaan yhdeksän lasta ja heistä seitsemäs oli Miina, myöhemmin kansanedestaja ja ministeri Miina Sillanpää.

Tämä kirja kertoo yksinkertaisesti ja selkeästi siitä, millainen Suomi on ollut loppujen lopuksi varsin vähän aikaa sitten. Miina asui rakastavassa, mutta köyhässä perheessä. Miinan vanhemmat veljet kävivät palkkatyössä 8-vuotiaasta alkaen. Vaikka tehtaanisäntä oli edistyksellinen tarjotessaan lapsille kouluopetusta, lapset tekivät kuitenkin myös 12-tuntisia työpäiviä tehtaassa. Perheissä työskentelevissä piioilla ei ollut säännöllistä vapaa-aikaa eikä oikeastaan minkäänlaista oikeusturvaa.

Helmet-lukuhaaste:
45: Suomalaisesta naisesta kertova kirja
36: Elämäkerta tai muistelmateos