Artemis Fowl - loppu

Eoin Colfer: Artemis Fowl -sarjan osat Aikaparadoksi, Atlantiskompleksi, Viimeinen vartija. WSOY


Nämä Artemis Fowl -kirjat osuivat silmiin Salon kirjaston poistohyllystä. Pidin sarjan ensimmäisistä kirjoista, joten toki halusin nämäkin lukea.  

 Aikaparadoksissa Artemis Fowl joutuu lähtemään          aikamatkalle, jolla hänen pitäisi estää oma aikaisempi tekonsa. Vastakkain on siis kaksi Artemista ja vauhti sen mukaista.

Atlantiskompleksi on psyykkinen oireyhtymä, johon kuuluu mm. pakkomielle numeroihin ja vainoharhaisuus, myöhemmin myös persoonallisuuden pirstoutuminen. Artemis pitäisi parantaa, mutta samaan aikaan vankilasta pakenee pahamaineinen rikollinen, joka mielihyvin tappaisi Artremiksen sekä hänen keijuystävänsä.

Viimeinen vartija onkin sitten rajua tavaraa, kun vaakalaudalla on koko ihmiskunta. Mestaririkollinen Opal Koboi on laatinut hurjan suunnitelman, jossa hän vapautuu vankilasta ja tulee keijumaailman kuningattareksi, joka ihmisten tuhouduttua hallitsee myös maan päällä. Kirjan loppu on ... varsin lopullinen...

Artemis Fowl -sarja  on viihdyttävä ja kiinnostava oveline keksinöineen ja ideoineen. Monissa sarjoissa viehätys alkaa hävitä muutaman ensimmäisen osan jälkeen, mutta Artemis pitää pintansa aika hyvin. Artemis Fowlia on nyt ilmestynyt kahdeksan osaa (ja yksi lisäkirja) ja ainakin nykytiedon mukaan sarja on nyt valmis eikä jatkoa enää tule. Aivan samantyyppisenä sarja ei voisikaan Viimeisen vartijan tapahtumien jälkeen jatkua.  Colfer on kirjoittanut myös muuta kiinnostavaa, ehkä hän tosiaan jättää Artemis-sarjan tähän.

viikon kirja on kirjailija

Ursula Le Guin (21.10.1929-22.1.2018)

Ursula Le Guin  oli suurenmoinen kirjailija ja uutinen hänen kuolemastaan teki surulliseksi, vaikka ikäähän hänellä jo oli.

Joskus nuoruuden päivinä Pimeyden vasen käsi ja Osattomien planeetta tekivät lähtemättömän vaikutuksen, ja Maameren tarinat -sarja kuuluu ikisuosikkeihin. Luullakseni olen lukenut hänen kirjoistaan kaikki suomeksi käännetyt, itselläni ei tosin ole läheskään kaikkia. 

Kevyet mullat, yksi suurista on nyt poissa.

Topelius

Viikon kirja: Lukemisia lapsille

Zacharias Topeliuksen syntymästä tuli 15.1. kuluneeksi 200 vuotta, joten viikon kirjaksi sopii tämä hyvin. Olen lukenut kirjaa tulevaa artikkelia varten. 

Zacharias Topeliuksen (1818−1898) kahdeksanosainen Läsning för barn (1865−1896) julkaistiin suomeksi vuodesta 1874 nimellä Lukemisia lapsille. Sarja sisältää satuja, todellisuuspohjaisia kertomuksia, näytelmiä ja runoja.Osa hyvin tuttuja, kuten Adalmiinan helmi tai Vattumato, osa sellaisia, joista en ole koskaan ennen kuullut eikä kaikista ehkä olisi niin väliäkään. Kiinnostavaa kyllä on.

Jatkoa klassikoille

Erkka Mykkänen (toim.) Jatkuu! Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista. Gummerus, 2017.

Näin tästä ennakkotiedon ja kiinnostuin, joten tartuin kirjaan sen kirjastossa nähdessäni. Kirjassa kymmenen kirjailijaa kirjoittaa tekstiä kotimaisen klassikon pohjalta. Osa kirjoittaa jatkoa, osa muuta ko. teoksen innoittamaa tekstiä. Jokainen myös kuvaa lyhyesti omaa suhdettaan teokseen, josta kirjoittaa. Käsitellyt teokset: Seitsemän veljestä, Rakastunut rampa, Mirdja, Kalevala, Taikatalvi, Sinuhe egyptiläinen, Hanna, Alastalon salissa, Rautatie, Sudenmorsian.Osa teksteistä oli kiinnostavia, osa jätti kylmäksi, osa vähän ärsytti.

Joonas Konstigin Kalevalaan pohjautuva "Kerro miulle, ristiturpa" oli yksi niistä, jotka kiinnostivat minua etukäteen. Teksti ei ehkä ollut kovin yllätyksellinen, mutta sisälsi kivoja oivalluksia. Myös Sudenmorsian kuuluu erityisiin kiinnostuksen kohteisiini. Juhani Karila siirsi kirjan pelimaailmaan novellissaan "Suenmorsian - halfbreed", joka kuuluu kirjan parhaimpiin teksteihin. Suorastaan herkullinen oli myös Erkka Mykkäsen Sinuhe-jatko "Hän joka sai mittansa täytenä".

Fanifiktio, toisen tarinaan viittaaminen, kaikki siltä väliltä... Mielenkiintoinen alue.

Lumikki

Salla Simukka: Valkoinen kuin lumi. Tammi, 2013.
Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu. Tammi, 2014.

Ostin kirjaston poistomyynnistä Simukan Lumikki-trilogian kaksi jälkimmäistä osaa, ensimmäinen osa oli ehkä jo myyty tai ainakaan sitä en löytänyt. Kirjat jäivät hyllyyn odottamaan, että lukisin ensin ykkösosan Punainen kuin veri ja jatkaisin sitten näillä, mutta  asia unohtui, kun ko. kirjaa ei heti tullut vastaan. Nyt iltalukemista katsellessani päätin, että luen nämä ilman ykkösosaa ja ehkä palaan ensimmäiseen osaan joskus.


Kirjasarjan päähenkilö on lukioikäinen Lumikki Andersson. Päähenkilön nimi ja sarjan kirjojen nimet (myös kansikuvat) ovat käsittääkseni ainoat yhtymäkohdat Lumikki-satuun (ainakin näin toisen osan vasta luettuani). Joskus olen muistaakseni kuvitellut, että kysymyksessä on vahvemminkin satuun liittyvä kertomus. Katsotaan, kun kolmas osa on luettu...

Kirjassa Valkoinen kuin lumi Lumikki on matkustanut lomalle Prahaan päästäkseen irti aikaisemmista tapahtumista, joiden yhteydessä mm. Lumikkia on ammuttu. Varhaisemmista tapahtumista kerrotaan sen verran, ettei ensimmäisen osan lukemattomuus kauheasti haittaa. Prahassa Lumikkiin ottaa yhteyttä nuori nainen, Zelenka, joka kertoo olevansa hänen sisarensa, isän syrjähyppy parinkymmenen vuoden takaa. Lumikki ei tiedä, mitä uskoa, mutta Zelenkaan tutustuminen vetää hänet mukaan pelottaviin tapahtumiin, jossa Lumikki on useaan kertaan tappajan maalitauluna.
Vauhdikasta menoa, sujuvaa tekstiä, ymmärrän hyvin, miksi on saanut suosiota.

Sarjan kolmannessa osassa, Musta kuin eebenpuu, Lumikki on taas koulussa ja harjoittelee koulunäytelmää. Lumikki on kahden poikaystävän loukussa. Poikaystävä Sampsa on rakas, mutta entinen poikaystävä Liekki haluaisi jatkaa suhdetta eikä Lumikki pysty olemaan välinpitämätön. Mutta keskeistä on, että Lumikki pelkää outoa stalkkeria, joka uhkailee väkivallalla ja vaikuttaa tietävän hänestä jopa enemmän kuin hän itse.
Pidin toisesta osasta enemmän kuin tästä, mutta jännittävä oli tämäkin. Juonta paljastamatta en oikeastaan voi kertoa enempää.

salainen maa

Ursula K. Le Guin: Ikuisen hämärän maa. Vaskikirjat, 2017.

Kaksikymmenvuotias Hugh löytää yllättäen oudon, rauhallisen paikan, jossa on aina  iltahämärä ja jossa aika ei kulje - tai ainakin kulkee hitaammin kuin muualla. Hughin elämä on aika ilotonta. Työ kaupassa sujuu rutiinilla, äidin tarpeiden vuoksi omat haaveet on haudattava. Salainen piilopaikka antaa Hughille voimia ja hän alkaa pyrkiä sinne yhä useammin.

Irenenkään elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Hänkin on huolissaan äidistään, vaikka ei joudu asumaan tämän kanssa. Työstä saa sen verran palkkaa, että pärjää kimppakämpässä asumalla. Myös Irene on löytänyt ikuisen hämärän maan ja myös sen asukkaat. Hän pitää paikkaa omanaan ja tyrmistyy huomatessaan tunkeilijan, Hughin. Mutta käy ilmi, että Hughia tarvitaan johonkin salaperäiseen tehtävään, jonka on määrä pelastaa salainen maa ja sen asukkaat.

Tarinan idea on viehättävä, salainen maailma, johon vain minulla on pääsy ja josta kukaan muu ei tiedä mitään. Pelastusretki toki kuuluu fantasian perusjuoniin, vaikka kaikki ei sitten menekään aivan kaavojen mukaisesti.

Nimitin tämän viikon kirjaksi, koska luin sitä useampana iltana. Parisataasivuisen tarinan olisin toki voinut lukea kerralla loppuun, mutta halusin nautiskella salaisella maailmalla hiukan pitempään. Kirja on julkaistu englanniksi vuonna 1980, mutta käännetty suomeksi vasta nyt.  



LISÄYS: Tämän innoittamana oti iltalukemiseksi Frances Hodgson Burnettin Salaisen puutarhan, jossa siinäkin löydetään salainen paikka, joka muuttaa elämän. Kirjasta on näköjään tehty uusi suomennoskin, minulla on vanha kappale vuodelta 1965.Viehättävä kirja, johon palaan aina silloin tällöin.

arvioitavana tietokirjoja

Jeena Rancken: Yliluonnollinen kokemus. Tulkinta, merkitys ja vaikutus. Vastapaino 2017.

Merja Polvinen, Maria Salenius ja Howard Sklar (toim.): Mielikuvituksen maailmat. Tieteidenvälisiä tutkimuksia kirjallisuudesta. Eetos, 2017.

Hyllyssäni on joitakin kirjoja, joita olen saanut arvioitaviksi, nämä kuuluvat niiden joukkoon. Molemmat kirjat olen kertaalleen lukenut läpi jo aikaisemmin, ja arvioita varten oli tehtynä myös joitakin muistiinpanoja. Jostain syystä varsinainen arvion laatiminen on vain lykkääntynyt. Nyt tartuin näihin kahteen kirjaan ja päättäväisesti ryhdyin laatimaan arvioita.

Jeena Ranckenin kirja on hänen väitöskirjansa, joka on aiheensa vuoksi saannut jonkun verran julkisuutta myös tiedemaailman ulkopuolella. Mielikuvituksen maailmat on artikkelikokoelma, joka on julkaistu Bo Petterssonin juhlakirjaksi. Molemmat hyvin kiinnostavia  aihepiiriltään.

Kovin paljon yhteistähän näillä kahdella kirjalla ei ole. Molemmat ovat tieteellisiä kirjoja, eivät populaareja tietokirjoja. Kummatkin ovat minulla arvioitavina, molemmat arviot tulevat samaan julkaisuun, Tieteessä tapahtuu -lehteen, tosin tuskin samaan numeroon. Varmaan tämän vuoden aikana arviot ilmestyvät, ne tulevat olemaan luettavissa sekä painetussa lehdessä että verkkoversiossa.