Seksiä ja salaisuuksia

 

Louise Doughty: Kielletyn hedelmän kuja. Suom. Marja Helanen. Minerva, 2015.

Yvonne Charmichael on 52-vuotias menestynyt tutkija, jolla on mukava tutkija-aviomies ja kaksi aikuista lasta. Hänellä ei ole kiinnostusta syrjähyppyihin, mutta eräänä päivänä hän kuitenkin aloittaa suhteen täysin tuntemattoman miehen kanssa. Seksiä seinää vasten vilkkaan kadun sivukujalla, puheluja vain prepaid-liittymään, pikaisia tapaamisia, nopeita lähtöjä, ei mitään, mistä jää jälki. Mies on kuin huumetta, vaikka ei paljasta edes nimeään. Sitten tapahtuu jotain kauheaa, ja Yvonne Charmichael seisoo syytettynä nimettömän miehen kanssa tehdystä rikoksesta.

Palautin kirjoja itsepalvelukirjastoon, ja näin tämän kirjan esillä telineessä. Olin ajatellut jo etukäteen, että otan luettavaksi jotain esittelytelineestä, jolloin kysymyksessä on "kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja", kuten Helmet-lukuhaastessa sanotaan.

Kirja alkaa kuvauksella oikeudesta, joten lukija tietää heti, että jotain tulee tapahtumaan. Juoni kulkee päähenkilön arkielämässä, johon limittyvät jännittävät ja kiihottavat salaiset tapaamiset nimettömän miehen kanssa. Juonta paljastamatta ei oikein enempää voi kertoakaan. En oikein osaa sanoa, pidinkö kirjasta vai en. Ajattelemisen aihetta se kyllä antoi.

Kaloja ja taruja

Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia. Suom. Outi Hytönen. Fabriikki Kustannus, 2017.

Olen nähnyt muutamia arvioita tästä kirjasta ja kirjan nimikin on houkutteleva, joten nappasin sen kirjastosta mukaani.

Kirjassa on erillisia tarinoita, jotka kuitenkin muodostavat eräänlaisen sukusaagan, kun päähenkilöinä ovat saman suvun eri sukupolvien ihmiset. Kirjassa tapahtuu arkisia asioita, mutta mukana on myös tarinoita ja maagista realismia.

Kerronta on jotenkin aika yksinkertaista ja koristelematonta, mutta se vie mukanaan.Tekstin asettelu on paikoin tavallisesta poikkeavaa, mikä lisää proosarunomaista vaikutelmaa. Pidin.

Lääkkeitä ja romantiikkaa

Tuija Lehtinen: Armon aika. Otava, Seven-pokkari, 2015. 

Välipalalukemiseksi osi käteen Tuija Lehtisen pokkari Armon aika. Tuija Lehtisen kirjat ovat  hauskaa ja rentouttavaa luettavaa, ei yleensä mitään kovin yllättävää, mutta viihdyttävää. Tämä kirja ei tuottanut pettymystä.

Miehestään eronnut Mona pääsee sijaiseksi enonsa apteekkiin. Paikkakunnalla asuu myös Monan sisar Henna perheineen sekä isotäti Inka ja täti Lahja. Mona saa ystäviä ja tuttavia ja romantiikkaakin löytyy. 

Mukavaa iltalukemista tämä kirja oli kuten Lehtiset yleensäkin. Sen verran jäi vielä salaisuuksia avaamatta, että varmaan jatkoakin on tulossa (ehkä jo tullutkin?). Päähenkilön tulevasta rakkauselämästäkin minulle syntyi arvaus.

Flavia ratkaisee taas

Alan Bradley: Kolmasti naukui kirjava kissa. Bazar-kustannus, 2018.

Flavia de Luce -sarjan kahdeksas osa!

Flavia on palannut kotiin. Kotona tilannetta varjostaa isän sairaus, mutta Flaviaa piristää seudulla tapahtunut murha, varsinkin kun juuri hän löytää ruumiin. Aika kylmäpäinen tyttö tämä Flavia kyllä on! Hän tekee päätelmiä ja suorittaa omia tutkimuksiaan, toki kaikki lopulta ratkeaa. (Hauskaa, että kaikki tahot uskovat hänen peitetarinoitaan, vaikka hän oikeasti todella on 12-vuotias.)

Ostin kirjan eilen ihan kirjakaupasta, kun erään pienen pettymyksen jälkeen kaipasin piristystä ja olin tämän kirjan jo aikaisemmin päättänyt ostaa sen ilmestyttyä. Verkkokaupasta olisin tosin saanut selvästi halvemmalla.

Iltalukemisena sitten aloitin ja niinhän siinä kävi, että kolmen aikoihin oli kirja luettu. Ei sitä voinut päästää käsistään. Kirjan lopusta jäi vähän hämmentynyt olo.

Koston kierteessä

Jaakko Alamikkula: Praedor. Koston kukkulat. Vaskikirjat, 2017.

Levottomuuksia kahden valtakunnan rajalla. Joku teki ryöstöretken naapurin puolelle, kohta hyökkääjän puolella palaa kylä ja ihmiset tapetaan. Tämähän on kostettava, ja vihollisuudet lisääntyvät puolin ja toisin. Joukoissa mukana olevat palkkasoturit saattavat joskus toimia myös oma-aloitteisesti, jos tiedossa näyttäisi olevan lupaava saalis.

Tutusin puolella taistelevien palkkasoturien, Punaisen kotkan komppanian, päällikkönä toimiva Nicar Alda on hetken mielijohteesta poiminut eräästä satunnaisesta kylästä mukaansa nuoren tytön, jonka näki puolustautuvan urheasti miekalla. Avetta näki vanhempiensa kuolevan ja palaa halustaa kostaa.

Samassa taistelussa Holrusin  puolella taistellut Dren poimi yhtä sattumalta mukaansa vihollisperheen pikkupojan, Avettan pikkuveljen Kasin, jota yrittää hoitaa sotilasleirissä parhaan kykynsä mukaan.

Koston kukkulat kuljettaa lukijaa vauhdikkaasti taistelusta ja juonittelusta toiseen. Jokaisen henki on hiuskarvan tai miekanterän varassa, voitot voivat nopeasti kääntyä tappioiksi. Mukava lukuvälipala, jossa sotilaselämästä ei anneta turhan hohdokasta kuvaa.

Aaveitten talo

Kristina Ohlsson: Lasilapset. WSOY, 2018.

Kristina Ohlsson on ruotsalainen rikoskirjailija ja tutkija, joka on aikaisemmin kirjoittanut vain aikuisille. Lasilapset on hänen ensimmäinen lastenkirjansa. 

12-vuotiaan Billien isä on kuollut ja äiti pitää tarpeellisena muuttaa pois vanhasta kodista. Äiti löytää talon lähiseudulta, Billie voi jatkaa vanhassa koulussaan, mutta muuten he voivat saada elämäänsä jotain uutta.

Billie on mukana katsomassa taloa, se tuntuu hänestä luotaantyöntävältä jo heti ensimmäisellä silmäyksellä, mutta äiti tekee kaupat Billien vastustuksesta huolimatta. Kun uudessa kodissa alkaa tapahtua kummallisia asioita, äiti uskoo kaiken olevan Billien keksimää, jotta he palaisivat takaisin entiseen kotiin.

Billie saa ystäviensä Selenan ja Aladdinin kanssa selville, että paikkakunnalla heidän taloaan pidetään yleisesti kummitustalona. Lapset yrittävät selvittää talon historiaa. Kummalliset ja pelottavat tapahtumat tuntuvat liittyvän talossa kymmeniä vuosia sitten olleeseen lastenkotiin. 

Lasilapset on palkittu vuonna 2013 Ruotsin parhaana lastenkirjana. Kirja on kuitenkin varsin jännittävä enkä suosittelisi sitä kovin herkälle lukijalle, mutta tihenevää jännitystä rakastavalle se on oikea löytö.