Viime yönä tuli luettua Charlaine Harrisin yhdestoista Sookie Stackhouse -kirja Veren muisti (pinossa odottaa myös sarjan seuraava osa Veri kielellä). Kirjoitan tästä sarjasta kokonaisuutena ja erityisesti sen loppuratkaisusta keväällä Onnimanniin, sitten kun viimeinenkin osa on ilmestynyt. Mutta nyt Veren muistiin:
Päähenkilö Sookie on verisiteessä vampyyrirakastettunsa kanssa ja siten sotkettuna mukaan vampyyrien valtataisteluihin. Tilannetta mutkistavat vielä Sookien keijusukulaiset, joiden suunnitelmien laadusta Sookie ei saa selvää, sekä ihmispsykopaatti, joka on päättänyt tappaa Sookien. Sookie on kuitenkin neuvokas ja lisäksi hänellä on roppakaupalla onnea, joten tästäkin kaikesta hän selviää.
Olen lukenut kaikki sarjan kirjat ja pidän sarjaa puutteistaan huolimatta hyvin viihdyttävänä. Viihdyttävä oli toki myös Veren muisti, mutta hienoinen pettymys se oli. Tuntui, että Sookie suhtautuu hengenvaaraansa kovin kevyesti (kyllähän hän toki siis suojautuukin), ja että hänen selviytymisensä oli myös itsestään selvää. Erityisesti eräässä kohdassa, jossa useampikin vampyyri ja ihminen saa surmansa, Sookie raportoi kuin sivustakatsojana, vaikka hän selvästi on tapahtumissa osallisena. Lyhyesti tiivistettynä: mielestäni Sookie oli elävämpi ja aidompi sarjan aikaisemmissa osissa, hän on muuttunut jotenkin pinnallisemmaksi ja tyhjemmäksi, kun olisi ehkä odottanut tapahtuvan päinvastoin.
Juoni on jännittävä ja monitahoinen; kuten todellisessakin maailmassa, monia asioita tapahtuu samanaikaisesti, sekä hyviä että huonoja. Jotenkin ikävästi erilaiset tapahtumat alkavat keskittyä Sookieen, ikäänkuin hän olisi (ainakin yliluonnollisen maailman) keskipiste.
En siis pitänyt Veren muistista yhtä paljon kuin sarjan aikaisemmista osista, mutta osana kokonaisuutta se varmaan puolustaa paikkaansa. Sen näkee sitten, kun koko sarja on luettu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti