Nykyään kuulee valitettavan, etteivät luetut kirjat kelpaa enää mihinkään, saati että niistä joku maksaisi. Moni kirjanystävä on tuskitellut asiaa, kun syystä tai toisesta pitäisi päästä eroon muutamasta sadasta kirjasta.
Tätini, äidin sisko kuoli marraskuussa, ja lapset ovat tyhjentäneet hänen omakotitaloaan myyntiä varten. He olivat kyselleet tuttavilta, minne saisi vietyä kirjat, ja paperinkeräystä tai kaatopaikkaa useimmat olivat ehdottaneet. Äitini oli eri mieltä, hän kertoi minun pitävän paljon kirjoista ja ehkä olevan halukas ottamaan ne. Niinpä sitten ajettiin kirjoja noutamaan, mukana pari pahvilaatikkoa ja muovikassia pakkaamista varten.
Eiväthän ne kirjat niihin laatikoihin ja kasseihin mahtuneet, vaikka äiti ja sisko olivat myös varanneet mukaan muutaman tukevan kassin. Roskapusseja piti ottaa avuksi. Äiti jo huolehti, paljonko painoa autoni kestää...
Serkkuni kertoi, että lukeminen oli ollut hänen äitinsä paras huvi ertyisesti hänen jäätyään leskeksi. Olo on jotenkin surullinen, kun ajattelen, etten tiennyt tätini olleet niin kova lukija kuin hän on ollut. En muista koskaan puhuneeni kirjoista hänen kanssaan. Se on suuri menetys.
Kirjoja on nyt olohuoneen sohvalla sitten paljon. Osa samoja, joita minulla jo on hyllyissä ennestään, Paasilinnaa, Sariolaa, Hirvisaarta, Orasta. Muutamia uusia, paljon huomiota saaneita romaaneja. Runsaasti on myös romanttista viihdettä. Luen sitä mielelläni aina välillä, mukavasti se nollaa aivoja, vaikka ei sen erikoisempaa sisältöä olisikaan. Tuplakappaleita ajattelen viedä vähitellen kirjaston kierrätyshyllyyn, saattaa olla, että myös romanttisesta viihteestä osa päätyy lukemisen jälkeen sinne. Mutta en nyt sitten osta edes tarjouspokkareita eikä kirjastostakaan kannata kovin suuria kuormia kantaa.
Kyllä tämä saa taas miettimään omiakin tavaroita ja niitten kohtaloa. Kirjoja minulla on tuhansia, tuskin niille yhtä uutta kotipaikkaa enää löytyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti