Hänen huulensa ovat metsä. Novelleja. Toim. Anne Leinonen. Kulttuuriyhdistys Korppi, 2017.Kiinnostava kokoelma uusia novelleja. Keskeisessä roolissa ovat useimmiten metsä, suo ja usva. Vaikka tarinat ovat keskenään erilaisia, kokoelma on varsin tasainen ja korkealaatuinenkin.
Merja Mäki: Metsähinen. / Metsän ja suon mystiikkaa.
Satu Piispa-Hakala: Tasku. / Kiinnostava ja omaperäinen idea.
Heikki Nevala: Lihaperkele. / Muinainen sopimus ja halu kostaa. Vaikuttava teksti, pidin.
Tarja Sipiläinen: Sankar jylhän kuusiston. /Metsän kutsuvia salaisuuksia tässäkin.
Inkeri Kotro: Äidin takki. / Ihmiset vaihtuvat, tarinat jäävät. Pidin tästä.
Toni Saarinen: Vanha Obadiah Pike ja hänen vaimonsa. / Herkullisen kiinnostava tarina.
Eero Korpinen: Helgronin tuomitsemat. / Elämän ja kuoleman rajalla liikutaan, vaikuttavaa kuvausta.
Magdalena Hai: Hänen huulensa ovat metsä. / Viehättävä tarina rakkauden voimasta.
Shimo Suntila: Valkeat luut. / Menetystä, mystiikkaa. Plussaa siitä, ettei selitetä liikaa.
Jussi Katajala: Vaiti metsä on lintuineen. / Metsän tehokasvatusta ja sen seurauksia. Kiinnostava tarina.
Joni Kuusisto: Puomi. / Pelottava kotimatka, kuvattu hyvin.
Maija Haavisto: Virvatulenpenikoita. / Vähän erikoisempi haastattelukeikka. Pidin.
Pii Nahkuri: Leipäpuu. / Ikävä työyhteisö, mutta ikävä on tavoitteenakin.
Helena Waris: Tsarmi. / Inari - nainen, järvi ja tärkeä tavoite.
Artemis Kelosaari: Mitä Tähkäkorvessa elää. / Suolla voi törmätä sellaisiin olentoihin, joita ei haluaisi edes painajaisiinsa.
Asta Leppä: Ihmisen nahka. / Toivotonta rakkautta.
J. S. Meresmaa: Sydämeni avoin hauta. / Naapuriapu ei aina ole toivottavaa.
Kuten jo sanouttu, kokoelman kaikki novellit ovat hyviä. Erityisesti mieleen jäivät Äidin takki, Obadiah Pike ja virvatulenpenikat.
Pidän tarinoista, joissa kaikkea ei selitetä auki, vaan jätetään tilaa lukijan mielikuvitukselle. Parhaat tarinat jäävät mieleen kaivertamaan tavalla tai toisella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti