lauantai 17. lokakuuta 2026

 

Kuka nyt varpusia kaipaisi?

Maiju Ihalainen: Kauniimman maailman kirjuri. Osuuskumma, 2026. 425s.

Kauniimman maailman kirjuri on Osuuskumman vuonna 2024 järjestämän Muissa maailmoissa -fantasiaromaanikilpailun voittajateos. Ostin kirjan Turun kirjamessuilta (niiltä oikeilta ja alkuperäisiltä).

17-vuotias Alahni odottaa vapautumista tehdastyöstä, mutta tehtaan omistaja myykin hänen karavaanikauppiaalle huvitukseksi. Alahni onnistuu pakenemaan ja pääsee turvaan syntyarkistoon, jonne hän on aina haaveillut pääsevänsä. Arkistossa hän oppii kirjoittamaan, pääsee kokelaaksi ja lopulta myös viidennentoista rivin kirjuriksi. Mutta arkistossa ei kirjoiteta uutta, vain toistetaan olevaa. Ennen kuin vanha teksti häviää, se kopioidaan. Sanasta sanaan, merkki merkiltä. Näin maailma pysyy ennallaan ja järjestyksessä.

Kun valtiatar saapuu arkistoon, hän haluaa muutosta. Pieniä korjauksia, jotka tekevät maailman paremmaksi ja valtakunnan vauraammaksi. Ahlani on innolla mukana ja hän osoittautuu taitavaksi. Mutta muutos ei ole pelkästään hyväksi. Yksi korjaus vaatii toisen ja uusi vielä isomman. Pian Ahlani huomaa, että hänen kotimaansa onkin muuttunut pahempaan suuntaan.

Olen aikaisemmin lukenut joitain Ihalaisen novelleja, joten tiesin kirjailijan taitavaksi. Luin Kauniimman maailman kirjurin yhdellä kertaa alusta loppuun, sillä en malttanut jättää kesken.

Ei kommentteja: