ne geenit...

Miikko Oikkonen ja Tiina Raevaara: Ihon alla. Gummerus, 2016.

Mitä sitten, kun ihmisen taidot mahdollistavat sellaisen lääketieteellisen toiminnan, joka pelastaa ihmishenkiä, mutta mitä laki ei salli tai tunne?

Ihon alla pohdiskelee lääketieteen etiikkaa, ihmisyyden keskeisiä kysymyksiä. Esille nousevat geeniteknologian kysymysten lisäksi mm. abortti ja syntymättömän lapsen suojelu ja toisaalta parantumattomasti sairaan eutanasia. Milloin ihminen on ihminen? Mitä ihmiselle saa tehdä?

Sen lisäksi, että kirja antaa ajattelemisen aihetta, se on vetävä romaani, jota on vaikea laskea käsistään. Sofia Sivenius on kohtuullisen uskottava päähenkilö, joka tasapainoilee monella tavalla ongelmallisessa tilanteessa. Sofian isä Hannu Sivenius on intohimoinen tutkija, jonka toimintaa pystyy ymmärtämään, vaikka kaikkea ei hyväksyisikään. Myös Elisabeth Ahlqvist on uskottava henkilöhahmo.  Osa sivuhenkilöistä jää aika ohuiksi, mutta esimerkiksi sairaalan potilas Stella piirtyy vähin vedoin koskettavaksi henkilöhahmoksi.

Luin kirjan yhdessä yössä. Sitä jäin miettimään, että miksi kloonatulla, naisesta syntyvällä lapsella ei olisi juridisesti samoja oikeuksia kuin muillakin vastasyntyneillä. Asiaahan ei välttämättä edes tietäisi kukaan muu kuin alkiota käsitelleen laboratorion väki. Tilanne olisi toinen, jos lapsi kasvaisi "koeputkessa" laboratoriossa ja putkahtaisi maailmaan ilman vanhempia, kuin elävänä soluviljelmänä. Kantasolututkimusta en kovin hyvin tunne, mutta mietin myös sen käyttömahdollisuuksia noin tosielämässä. Mutta tietysti tiedeasioitten yksinkertaistaminen on romaanitekstissä välttämätöntä ja asiat on saatava lukijan kannalta kiinnostaviksi, yksityiskohdissa saa oikoa tieteen mutkia.


PS. Tästä on siis ollut joku TV-sarja, kun en seuraa televisiota, en pysty vertailemaan.

Guido Brunetti ratkaisee jälleen

Donna Leon: Ansionsa mukaan. (By its cover, 2014.) Suom. Kaijamari Sivill ja Markku Päkkilä. Otava, 2016.


Tällä kertaa ongelmana on vanhojen kirjojen varastaminen. Kirjastossa huomataan yhdysvaltalaisen tutkijan käyttämistä kirjoista kadonneen kuva- ja karttasivuja. Kokonaisia kirjojakin on kadoksissa. Kyseisen "tutkijan" nimelle ei kuitenkaan ole myönnetty passia eikä häntä tunneta siinä yliopistossa, josta hän on väittänyt olevansa. Murhakin ennen pitkää tapahtuu.

Tällä kertaa Paola kokkaa hiukan vähemmän ja aatelissukulaiset ja -tuttavat nousevat enemmän esille kuin tavallisesti. Myöskään singorina Elettra ei ole ihan niin keskeinen kuin joskus. Rikosta selvitellään ottamalla kirjaston kirjoista sormenjälkiä, kyseessä eivät tietenkään sentään ole vuoden uutuusromaanit, vaan 1500-luvun kirjat, joita ihan kuka tahansa ei ole päässyt hypistelemään. Jonkinlaisia konniakin löytyy, saako kukin ansionsa mukaan, on sitten tulkinnanvarainen asia.

Olen pitänyt Donna Leonin ensimmäisistä Guido Brunetti -kirjoista todella paljon, mutta välillä on alkanut tuntua, että uudemmat kirjat toistavat jo sanottua hiukan eri muodossa. Ei tämäkään kirja mitään suuria yllätyksiä tarjonnut, mutta oikein mukavaa luettavaa silti.

Roald Dahlin maailma

  

Roald Dahlin maailma. (The Roald Dahl Treasury, 1997.) WSOY, 2006. 444 sivua. Useita suomentajia.

Palaan vielä Roald Dahliin - aihe ei ole vielä läheskään loppuun käsitelty!

Roald Dahl (1916-1990) oli tuottelias ja rakastettu kirjailija, joka kirjoitti sekä lapsille että aikuisille. Roald Dahlin maailma -teokseen on koottu pätkiä Roald Dahlin lastenkirjoista (joitain jopa kokonaan), mutta mukana on myös kirjeitä ja runoja, joita ei ole julkaistu kirjoissa. Mukana on myös Dahlin omaelämäkerrallisia tekstejä, myös hiukan Dahlin hävittäjälentäjä-urasta kyllä. Dahlin aikuisille kirjoittamia tekstejä ei kirjassa ole.

Kirja on jaettu neljään osaan: Eläimiä, Taikaa, Perhe, ystävät ja viholliset sekä Tärkeitä asioita.

Eläimiä-osiossa ehkä kiinnostavin teksti on "Poika, joka puhui eläinten kanssa". Surmattavaksi pyydystetty jättiläiskilpikonna päästetään vapauteen nuoren pojan puhuttua sen kanssa. Sen jälkeen poika katoaa ja nähdään myöhemmin merellä jättiläsikilpikonnan selässä. Toinen kiinnostava teksti on Kirahvi, kaani ja minä, jonka syntyvaiheista Dahl on kertonut, että hänellä oli ensin mielessä hahmot ja hän neuvotteli niistä luottopiirtäjänsä Quentin Blaken kanssa. Vasta tämän jälkeen alkoi tarina hahmottua. 

Taikaa-osiossa on mm. katkelma Iso kiltti jätti -kirjasta, jossa kerrotaan Ison kiltin jätin korvista. Sillähän on suuret korvat ja niin tarkka kuulo, että se kuulee leppäkertun askeleet lehdellä. Mukana on myös ohje kotoisten perskurkkanoiden valmistukseen. Ne tehdään kurkuista ja täytetään tonnikalalla tai jollain muulla ja koristellaan majoneesilla ja unikonsiemenillä. Osiossa on myös katkelma Dahlin viimeiseksi jääneestä kirjasta Tynkätyiset (The Minpins, 1991) ja ensimmäisestä lastenkirjasta Jaakko ja jättipersikka (James and the Giant Peach, 1961). Toki mukana on myös yksi suosikeistani Kuka pelkää noitia (The Witches, 1983). 

Perhe, ystävät ja viholliset sisältää omaeläkerrallisen aineksen lisäksi mm. otteet, joissa kerrotaan kahdesta erilaisesta isästä, Dannyn isästä, joka rakastaa ja kannustaa lastaan, ja Matildan isästä, joka pitää tytärtään typeränä ja turhana kiusankappaleena. 

Tärkeitä asioita sisätää myös omaelämäkerrallisia katkelmia ja myös esim. katkelman Nilviöt-kirjasta.

Roald Dahlin maailma esittelee lukijalle sekä Roald Dahlin lastenkirjatuotantoa että hänen elämäänsä. Se, mitä olisin oikeastaan kaivannut lisää, olisi ollut pieni, tiivis elämäkerta vaikka edes aikajanan muodossa.

Kompleksista elämää

Niina Repo: Kompleksi. Siltala, 2016.

Kirjastosta osui käsiin tämä, josta olen nähnyt hyviä kommentteja. Otin siis lainaan ja luettavaksi.En pettynyt.

Niina Repo kirjoittaa henkilöstä nimeltä Niina. Kompleksi on hänen työpaikkansa ja Kompleksin pomo on hänen aviomiehensä. Aviomies etsii etseään ja löytää satunnaissuhteita.

Työpaikalla kannustetaan löytämään omat voimavaransa, ja Niinakin innostuu kirjoittamaan varsin rajuja tekstejä, jotka liittyvät hänen omaan elämäänsä. Samoihin aikoihin hän alkaa pelätä sairastumista: kirjeet eivät mene perille (ehkä niitä ei ole lähetetty), tavarat häviävät ja löytyvät hämmentävistä paikoista. Niina ei ole ihan varma, mikä on totta ja mikä ei. Työpaikan ilmapiiriä kiristää vielä tieto pian alkavista yt-neuvotteluista.

Sitten erään juhlatilaisuuden jälkeen Niinan mies katoaa. Hän ei ilmesty kotiin eikä työpaikalleen, juhlista hän ei ole mennyt kenenkään rakastajattarensa luo. Miehen epäillään kuolleen. Niinan muistikirjassa on tekstejä, jossa hän suunnittelee miehensä tappamista erilaisilla kasvimyrkyllä, ja kirjoitus, jossa hän lyö miestään päähän lapiolla ja hautaa ruumiin puutarhaan. Niinaa epäillään miehensä murhasta, mutta mitä oikeasti on tapahtunut?

Niina Repo kirjoittaa jollakin tavalla arkisen tuttua tekstiä, jossa kuitenkin risteilevät monenlaiset säikeet. Kirjaa on vaikea laskea käsistään.


  

Naisia, ruokaa, rakkauttakin

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa. Teos, 2016. 

Leena Parkkisen teos Säädyllinen ainesosa sijoittuu 1950-luvun Helsinkiin. Muita tärkeitä paikkoja ovat Tukholma ja Pariisi. Keskeisiä teemoja ovat rakkaus, kaipaus, säädyllisyys ja ruokakin.

Kirjan päähenkilö Saara on yhden lapsen kotiäiti, joka joutuu muuttamaan miehensä työn takia Helsinkiin. Saaran miestä Juhania ei kuvata muuten kuin satunnaisin vedoin: Juhania harmitti, kun uusi koti oli vanhassa talossa Töölössä, kun hän olisi halunnut asua uudessa talossa modernissa ympäristössä. Juhani oli ärtynyt, jos ruoka ei ollut valmiina hänen tullessaan töistä. Juhani ei huomannut vaimonsa ja lapsensa syövän pelkkää perunaa, kun hän valitti lihapalansa sitkeyttä. Juhani ei halunnut lähteä minnekään iltaisin, hän joutui työssä puhumaan pötyä ihan tarpeeksi.

Naimisiinmeno sovittiin oikeastaan jo ensitapaamisella. Juhani suuteli ja sanoi olevansa tosissaan: tutustutaan ja mennään naimisiin. Saara suostui, niin kuului tehdä. Juhani ei vaikuta ihannemieheltä, mutta hän on mies kuitenkin, ja naisen kuuluu mennä naimisiin miehen kanssa. Se on säädyllistä, ja muu oli tuohon aikaan laitontakin. Ja poikaansa Saara rakastaa.

Säädyllinen ainesosa kuvaa 1950-luvun elämää. Päähenkilöiden rakkaustarinat yhdessä ja erikseen muodostavat keskeisen osan kirjan sisällöstä. Niissä on kauneutta ja haikeutta, mutta myös pelkoa ja salailua, sillä kaikenlainen rakkaus ei saanut näkyä. Tietysti myös miehen ja naisen suhteessa piti olla kaikin tavoin säädyllinen, mutta kahden naisen suhde oli rikollista ja sairautta.

Kirjassa laitetaan myös ruokaa, matkustetaan ja vakoillaan. Kokonaisuus on nautinnollinen lukuelämys.

Nilviöt

Roald Dahl: Nilviöt. (The Twits Puffin Book, 1980.) Kuvitus Quentin Blake. Suom. Sami Parkkinen. Art House, 2005.

Kirjastosta huomasin taas yhden Roald Dahlin kirjan, josta en ole ainakaan aikoihin lukenut.

Nilviöt kertoo epämiellyttävästä pariskunnasta, herra ja rouva Nilviöstä. Heistä molemmat ovat vastenmielisen likaisia ja heidän paras huvinsa on kiusata toinen toisiaan. Kysymyksessä ei ole ihan rakastavaisten pikku kiusottelu, vaan molemmat ovat aika lailla tosissaan...

Vaimonsa lisäksi herra Nilviö kiusaa myös neljää apinaa, joita hän pitää häkissä puutarhassa. Pariskunnalla on tapana myös syödä kerran viikossa lintupiirakkaa, johon herra Nilviö pyydysti linnut laittamalla liimaa lintujen suosiman pihapuun oksille. Yöksi nukkumaan laskeutuvat linnut jäivät kiinni liimaan ja päätyivät piirakkaan.

Lopulta eläimet pystyivät toteuttamaan vastaiskun ja inhottava pariskunta sai mitä ansaitsi.

Kuten olen jo aikaisemminkin kirjoittanut, Roald Dahlin lastenkirjat ovat erilaisia. Niissä noidat eivät muutu kilteiksi eivätkä ketut ja metsästäjät ole lopulta ylimpiä ystäviä.

Novelleja

Anne Leinonen: Pienen rasian jumala. Atena, 2015.



Kirjastossa osui silmiini  Anne Leinosen novellikokoelma, jota en ole aikaisemmin lukenut, joten nappasin sen heti mukaani.Kokoelma sisältää yhdeksän novellia, joista ainakin osa on ilmestynyt myös muualla, antologioissa.

Ensimmäinen novelli "Pienen rasian jumala" jättää jännittävästi ajattelemisen aihetta.Kirjoittaja kyllä kuvailee ja kertoo, mutta paljon jää lukijan vastuulle. Hieno novelli.

Novelli "Talo, jota en näe" on samantapainen. Lukija saa ymmärtää, ettei maailma ole ihan tämä, mutta mistä on kysymys, jää taas oman mielikuvituksen varaan.

"Kutsuvat sitä kuolemaksi" käsittelee elämää ja kuolemaa. Mistä on kysymys, missä on raja?

"Nahat" on mielenkiintoinen ja voimakkaan visuaalinen novelli tiedosta ja muistamisesta sekä vallasta ja vallanhalusta.

Novellissa "Sanojen mahti" mielikuvitusta viehättää äänetön planeetta, jossa ihmisetkään eivät puhu.

Novellissa "Ken vainajia muistelee" kuolleet unohdetaan, he häviävät jopa valokuvista. Niin on helpompaa, kun ei tarvitse surra. Vai onko?

"Tuonenkalma, surmansuitset" kertoo lapsesta, joka syntyy viallisena ja viedään suolle kuolemaan. Mutta kaikki ei ole ihan niin yksinkertaista...

Novellissa "Tilastollisesti syyllinen" todennäköisyyksien seuraamisesta oli tullut tärkeä osa yhteiskunnan toimintaa. Elämä voi kuitenkin ahdistaa, jos täytyy pelätä, mihin tilastot voivat omalla kohdalla osoittaa.

"Oliverin kirja" kertoo maailmassa, jossa kirjat ovat kalliita harvinaisuuksia. Oliver haluaisi niin mielellään pidellä kirjaa käsissään, kosketella paperia, lehteillä, mutta eihän se ole mahdollista.

Kokoelman keskeisenä teemana on muistaminen. Siihen linkittyy tietäminen, sanan ja ajatuksen voima. Nautin teksteistä, jotka jättävät tilaa omalle mielikuvitukselle. Leinonen käyttää myös todella tyylikkäästi kansanperinneaineksia.