tiistai 27. joulukuuta 2016

Joulunajan lukemista 2

Ole niin kiltti, älä rakasta häntäJojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä. Gummerus, 2016.

Arkistosta löytyy 1960-luvun rakkaustarinasta kertova romanttinen kirje, jonka pohjalta nykyajan lehtinainen Ellie ryhtyy tekemään juttua. Ellie itse räpiköi suhteessa naimisissa olevan miehen kanssa. Kerronta liikkuu kahdessa tasossa toisaalta Jenniferin ja B:n tarinassa, toisaalta Ellien elämässä.

Tätä kirjaa hehkutettiin vangitsevana rakkaustarinana ja odotukset olivat korkealla. Mikä olisi ihanampaa joulun vapaapäivinä kuin lujua lukemassa vaikuttavaa rakkaustarinaa, jossa saa välillä vähän kyynelehtiä, mutta loppu on onnellinen. Tämä kirja ei ollut ihan sitä, mitä olin toivonut. Loppujen lopuksi kumpikaan rakkaustarina ei erityisemmin koskettanut minua. Toinen oli paikoin aika epäuskottava, toinen taas täydellisen ennalta-arvattava. Ihan lukukelpoinen romanttinen välipala toki, mutta ei mikään vuosisadan kirja.

Pokkariversiossani kirjeiden käsialafontti oli niin pientä, että minun oli vaikea saava selvää kiemuraisesta tekstistä.

Ei kommentteja: