Ostin tämän kirjan Finnconista sekä kiinnostuksen että kannatuksen vuoksi. Kirja jakautuu kahteen osaan, ensimmäisessä osassa käsitellään kauhugenren historiaa ja lajeja, toisessa osassa annetaan käytännön ohjeita. Aivan ensimmäiseksi kirjassa on Marko Hautalan esipuhe.
Osa I: Mitä on kirjoitettu - kauhugenren historia ja lajit
Boris Hurtan ansiokas artikkeli "Näki kauhut kaikkialla. Havaintoja vuosilta 1846-1999" esittelee kotimaista kauhukirjallisuutta 1800-luvulta lähtien. Kauhukirjallisuutta ei aina ole nimitetty kauhuksi ja toisaalta aikanaan kauhistuttavana pidetty teksti voi nykylukijassa herättää huvittuneisuutta.
Markus Harjun artikkeli on nimeltään "Kauhun uusi tuleminen". Harju tarkastelee nimenomaan 2000-luvun kauhutilannetta.Artemis Kelosaari esittelee erään varsin huonosti tunnetun kauhun osa-alueen artikkelissaan "Ruumiin kauhu - body horror". Kauhu ei aina sijoitukaan kauas tuntemattomaan pimeään, vaan se voi olla omassa ruumissa. Kun omassa tutussa ruumissa on jotain aivan väärää ja vierasta. Groteskit muodonmuutokset, epämuodostumat, loiset,elävältä mätäneminen, ruumiin rajojen hämärtyminen ...
Toinen kauhun osa-alue tulee esitellyksi Jussi K. Niemelän artikkelissa "Lopulta olemme kuitenkin yksin - eksistentiaalinen kauhu". Olet maailman viimeinen ihminen - kaikki muut ovat kadonneet/ muuttuneet muukalaisiksi/ roboteiksi...
Osa II: Tuoretta verta eli miten kauhua kirjoitetaan
Anne Leinosen artikkeli "Elementtejä kauhun rakentamiseksi" antaa konkreettisia rakennuspalikoita tekstin rakentamiseen. Ohjeita voi helposti soveltaa muuhunkin kuin kauhun kirjoittamiseen.Anders Fagerin "Realistiset peikot" antaa eväitä ja ajattelemisen aihetta uskottavuuden rakentamisesta.
Mia Myllymäen artikkeli "Nuoret, jotka harrastavat seksiä, kuolevat" käsittelee kauhukirjallisuuden kliseitä, miten niitä kannattaa välttää - tai käyttää.
Anne Leinonen käsittelee kansanperinneainesten käyttöä kirjoittamisessa artikkelissaan "Sijattomia sieluja ja vaihdokkaita. Kauhua suomalaisessa kansanperinteessä".
Tiina Raevaaran artikkeli on nimeltään "Kuinka herättää kuolleet - kauhuklassikoiden anti nykykirjailijalle". Raevaara toteaa, että klassikoista ammentamisen suurin vaara on
siinä, että lopputolos jää aivan mitättömäksi alkuperäiseen verrattuna, ja jos yhteys on ilmeinen, vertailua kyllä tehdään.
Klassikoita kannattaa enemmin käyttää omien ajatusten virikkeenä.Kirjan viimeinen artikkeli on Marko Hautalan "Kuiskaamisen taito - psykologisen kauhun kirjoittamisesta". Hautala toteaa, että sekä lukija että tekijä tarvitsevat konkretiaa tarinan koossapysymisen takia, mutta varsinainen uhka voi jäädä vihjatuksi. Kun kaikkea ei kerrota, oma mielikuvitus täydentää tarinan. Esimerkkinä on Hautalan teos Kuokkamummo, josta saan vieläkin kylmiä väreitä. Artikkelinsa lopuksi Hautala antaa konkreettisia ohjeita, miten tekstiä saa syntymään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti