Viime yönä luin Riikka Pulkkisen uusimman romaanin Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän. Kirjassa monenlaiset ainekset sekoittuvat onnistuneeksi kokonaisuudeksi.
Juoni itsessään on tuttu romanttisista lukemistoista: pitkän suhteen jälkeen mies lähtee ja nainen jää suremaan. Iiris on kuvitellut elävänsä elämänsä loppuun saakka Aleksin kanssa, hänellä on mietittynä nimetkin lapsilleen. Aleksi kuitenkin lähtee ja toteaa, että kaikki on erehdystä, heidän välillään ei ole ollutkaan rakkautta.
Iiriksellä on sosiaalinen turvaverkko: hyvä ystävätär, sisar ja elämää nähnyt iäkäs naapurinrouva. Heistä jokainen tukee Iiristä, vaikka heidän omissakin elämänpiireissään tapahtuu monenlaista.
Iiriksen riemukkaasta naisterapiasta tulee paikoin mieleen Laura Gustafsonin Huorasadun anarkistinen tunnelma.
Iiris kaipaa elämäänsä "sitä oikeaa". Mukaviakin miehiä tulee vastaan, mutta kukaan ei oikein sytytä. Aleksinkaan elämä ei suju aivan niin kuin hän on ajatellut.
Kukaan ei ole täydellinen, ei edes päähenkilö. Iiris oppii itsestäänkin uusia asioita, kun elämä järkkyy pois tutuilta raiteiltaan. Pulkkinen kuvaa elämää lempeästi ja huumorilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti