Andy Weir: Yksin Marsissa. (The Martian.) Suom. Kaj Lipponen. Into, 2015.Toivoin tätä kirjaa joulujahjaksi ja sen myös sain, mutta olen säästellyt luettavien kasassa eilisiltaan saakka. Viime yönä sen sitten luin, kerralla alusta loppuun.
Tutkimusryhmä on ollut Marsissa vasta muutaman päivän, kun myrsky pakottaa astronautit lähtemään planeetalta. Myrsky repii irti laitteita, ja ilmassa lentävä antenni osuu yhteen ryhmän jäsenistä. Mark Watney sinkoutuu jonnekin näkymättömiin, avaruuspuvun sensorit osoittavat puvun revenneen ja elintoimintojen lakanneen. Yltyvä myrsky pakottaa ryhmän lähtemään, eikä ruumista muutenkaan voisi kuljettaa maahan.
Puvun repeämä on kuitenkin ollut pieni ja sopivassa paikassa, että haavasta vuotava veri on sen tukkinut. Puvun elämää ylläpitävät toiminnot ovat alkaneet jälleen toimia ja mies herää tajuten olevansa yksin Marsin pinnalla. Vaikka muu miehistä tietäisi hänen olevan elossa, he eivät pystyisi palaamaan. Avun lähettäminen Maasta on myös melko toivoton ajatus, valmisteluineen matka kestää vuosia. Sitäpaitsi kommunikaatiolaitteet ovat myrskyssä hajonneet käyttökelvottomiksi.
Yksin Marsissa on jännittävä robinsonadi selviytymisestä, pulmien ratkomisesta. Mark Watney on botanisti ja insinööri. Hän tietää, millaiset olosuhteet on oltava, että avaruusmiehistön mukaan pakatut muutamat perunat ehkä lähtisivät kasvamaan. Hän osaa purkaa ja korjata laitteita ja osaa jopa valmistaa vettä. Hänen toimiaan kuvataan yksityiskohtaisesti, osa onnistuu, kaikki ei. Neljän vuoden kuluttua pitäisi seuraavan aluksen laskeutua Marsiin. Jos Watney onnistuu pysymään hengissä siihen saakka ja lisäksi vaeltamaan muutaman tuhannen kilometrin matkan seuraavalle laskeutumispaikalle, hänellä on mahdollisuus selviytyä. Siihen saakka tarvitaan ainakin ruokaa, happea ja vettä. Mihin ihminen venyy, kun on kysymys selviytymisestä?
Luin kirjan yhdessä yössä, en vain voinut laskea sitä käsistäni. Yöllä sitten unissani vaelsin Marsin autiossa maisemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti