perjantai 19. helmikuuta 2016

Sun-mi Hwang: Kana joka tahtoi lentää

Sun-mi Hwang: Kana joka tahtoi lentää. Sitruuna kustannus 2016. 140 sivua.

PictureSain vähän sattumalta arvosteltavaksi eteläkorealaisen Sun-mi Hwangin pienen kirjan Kana joka tahtoi lentää, ja täytyy sanoa, että ihastuin kirjaan! Tarina on vähän surullinen, mutta kaunis ja kuitenkin lohdullinen.

Ikänsä häkissä asunut munituskana kaipaa muuta, mutta maailma häkin ulkopuolella on pelottava ja kylmä; haaveilu on aivan muuta kuin todellisuus. Pieni kana yrittää selviytyä parhaansa mukaan ja lopulta sen suurin haavekin toteutuu. Vaarat eivät kuitenkaan väisty, mutta vastuu kasvattaa urhoolliseksi jopa vähäpätöisen pikku häkkikanan.

Teen tästä kirjasta oikea arvion muualle, joten en käsittele sitä tässä tämän enempää. Toivon kuitenkin, että lukijat löytäisivät tämän hienon pikku kirjan. Se sopii aikuiselle, mutta myös lapselle aikuisen kanssa yhdessä luettavaksi (vaaniva näätä on pelottava).

Ei kommentteja: