lännenseikkailu

Zane Grey: Texasin tyttö. (West of the Pecos, 1937.) Suom. Aune Suomalainen. Riksin sarja 44. WSOY, 1958.

Templeton Lambeth odotti hartaasti poikaa, mutta hänen suureksi pettymyksekseen pitkään odotettu lapsi olikin tyttö. Hän antoi kuitenkin lapselle nimen Terrill veljensä mukaan ja kasvatti hänet pojan tapaan. Äidin kuoleman jälkeen isä päätti lähteä koettamaan onneaan lännessä. Karjatila saatiin alkuun, mutta karjavarkaat surmasivat Lambethin. Edelleen poikana esiintyvä Terrill sai ystäväkseen ja yhtiökumppanikseen nuoren Pecos Smithin.

Pearl Zane Grey (1872−1939) oli yhdysvaltalainen kirjailija, joka tunnetaan erityisesti villin lännen kuvaajana. Alkuperäiseltä ammatiltaan Grey oli hammaslääkäri, mutta hän jätti työnsä kirjoittaakseen. Hänen teoksensa olivat erittäin suosittuja ja ne myivät hyvin. Grey oli ensimmäisiä bestseller-kirjailijoita, jotka ylsivät eläessään miljoonatuloihin kirjoittamalla. Menestyksen myötä hän sai runsaasti jäljittelijöitä. Grey kirjoitti kaikkiaan lähes sata teosta, joista suurin osa on lännenseikkailuja. Hänen romaaniensa ja novelliensa pohjalta on tehty yli sata elokuvaa. Greyn teoksia on suomennettu nelisenkymmentä. Texasin tyttö on julkaistu myös nimellä Pecos-joelta länteen.

Kivoja välillä nämä vanhat  seikkailuromaanit! Eiväthän ne tosin viehätä enää läheskään samalla tavalla kuin joskun nuorena, olen tainnut tulla hiukan kriittisemmäksi.

 

koululaisromaani 1950-luvulta

Merja Otava: Priska: kesästä kesään. WSOY 1959. 

Piia Kristiina Varmala, lempinimeltään Priska, on neljätoistavuotias koululainen. Hän asuu 1950-luvun Helsingissä, liikkuu kaupungilla koulukaverien seurassa ja tuskittelee matematiikan kanssa. Priskalla on salaisuus: hän aikoo kirjailijaksi. Ongelmana on vain, ettei hän saa kirjoitettua sitä, mitä haluaisi. Koulun ainekirjoitustunnilla aivot menevät lukkoon Hillevin, luokan parhaan ainekirjoittajan, kynän suihkintaa kuunnellessa. Kotonakaan ei enää tekstiä synny niin kuin joskus lapsena.
    

Merja Otava voitti esikoisromaanillaan Priska Anni Swanin muistokilpailun vuonna 1959, palkinto oli suurin Suomessa myönnetty tuohon aikaan. Priskan jälkeen Otava julkaisi vielä viisi muuta romaania ja sai useita palkintoja, mm. Valtion nuorisokirjallisuuspalkinnon vuonna 1970.

Osin samanlaista, osin erilaista on koululaisen elämä! Olen lukenut joskus ennenkin tämän, mutta nyt kirjastosta lainasin.

Isoäidin historiaa

Heidi Köngäs: Sandra. Otava, 2017.

Sandra on lapsena ollut huutolaisena, siksi hän osaa todella arvostaa omaa kotiaan Jannen kanssa. Onni on täydellinen, kun päästään alkuaikojen mäkituvasta muuttamaan omaan torppaan, johon myös Jannen vanhemmille on rakennettu pieni asuintila. Lapsiakin siunaantuu monta reipasta poikaa ja tytär. Työtä tehdään uutterasti sekä taksvärkkinä että omalla pellolla ja navetassa. Kyllähän sitä nuorena jaksaa, kun appivanhemmat vielä auttelevat. Mutta sitten alkaa sotiminen. Torpan ohi marssivat milloin punaiset, milloin valkoiset, ja taisteluja käydään ihan omalla kylällä.Ruoka on vähissä kaikkialta, kun asemiehet vievät Jannen mukanaan punakaartiin, ja yhä vaikeammaksi tilanne muuttuu. Sandran on yritettävä selvitä lastensa kanssa myllerryksen keskellä.

Koskettava romaani, jonka kerronnassa limittyvät nykyaika ja menneisyys.

Kummaa Etelä-Afrikasta

Lauren Beukes: Zoo City. Eläinten valtakunta. Suom. tytti Viinikainen. Aula & Co, 2016.

Jos teet jotain oikein pahaa, voit huomata saaneesi jatkuvaksi seuralaiseksi jonkin eläimen. Yhden eläin on perhonen tai varpunen, jollakulla toisella voi olla krokotiili. Zinzi Decemberillä on Laiskiainen, jota hän enimmäkseen kantaa selässään, joskus myös isossa kassissa, sillä kovin kaukana toistaan he eivät voi olla. Zinzillä on lahja löytää kadonneita esineitä ja sitä hän tekee työkseen − etsii tavaroita korvausta vastaan. Hän on myös hyvä laatimaan nigerialaiskirjeitä, niitä hän laatii vanhojen huumevelkojensa maksuksi. Itselleen hänelle jää sen verran, että hän pystyy asumaan slummiröttelössä Johannesburgin huonomaineisimmassa osassa.

Zinzi etsii esineitä, ei ihmisiä, mutta hän tekee poikkeuksen ja ryhtyy etsimään kadonnutta teinitähteä. Mukana on rikollisuutta, huumeita ja monenlaista taikuutta, mm. afrikkalaista magiaa sekä hiukan myös eteläafrikkalaista arkipäivää. Ei todellakaan mikään hyvän mielen kirja, mutta todella kiinnostava. Pidin.

Luostarin neito

Maria Turtschaninoff: Maresi. Suom. Marja Kyrö.
Tammi 2014.



Maresi on Finlandia Junior -voittaja 2014 ja kirja vaikuttanut minusta kiinnostavalta, joten tilasin sen verkkokaupasta itselleni. Laitoin kirjan kuitenkin säästöön odottamaan sopivaa lukuhetkeä. Kirja oli jo oikeastaan unohtunut hyllyyn, kun sen taas huomasin ja otin luettavaksi.

Syrjäisellä saarella sijaitseva Punainen luostari on naisten luostari. Miespuoliset kauppiaat ja kalastajat pääsevät vain laiturille, sillä luostari on myös turvapaikka eri puolilta maailmaa saapuneille naisille. Maresi on tullut kaukaa, hän ei edes osannut luostarissa puhuttua kieltä ennen tuloaan. Hänen perheensä näki nälkää, ja Maresi lähetettiin paremman elämän toivossa luostariin. Luostarissa tapahtuu monenlaista ja Maresillekin selviää hänen kutsumuksensa.

Maria Turtschaninoff julkaisi esikoisromaaninsa vuonna 2007. Vuonna 2008 ilmestynyt Arra sai Svenska litteratursällskapet i Finland -palkinnon ja nimettiin Finlandia Junior -ehdokkaaksi. Maresi-teos voitti Svenska Ylen kirjallisuuspalkinnon ja Finlandia Juniorin. Turtschaninoffille on myönnetty myös Svenska kulturfondenin suuri kulttuuripalkinto vuonna 2017 ja Längmanin säätiön palkinto vuonna 2018. Maresi on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle.
Maresi aloittaa Punaisen luostarin kronikoita -sarjan, jossa on tähän saakka julkaistu Naondel (2016) ja seuraava, Maresin voima, ilmestyy ihan lähiaikoina.Täytynee lukea!

Olen kuullut joskus Aboagora-luentosarjassa Turussa Maria Turtschaninoffin mainion esityksen kirjoittamisesta ja kirjailijuudesta.

Suojassa?

Laura Luotola: Suoja. Kaupungit ja paluu. Iris, 2016. 431 s.

Ostin tämän kirjan Finnconista, nyt otin luettavaksi.

Suojan valtakuntaa hallitsevat kuolemattomat Mahdit, ja kansalaiset ovat tarkassa valvonnassa.   Tiyan Iolqai (tai Tija Jolkai) kuuluu halveksittuihin tvileihin eli omalla kielellään saayequtaihin. Useimmat Tiyanin heimon aikuiset turruttavat itsensä yeralla, mutta Tiyan on selviytyjä, joka yrittää pärjätä itse ja pitää myös huolta ryhmän lapsista. Yhteiskunnan pohjasakkana pidetyllä ryhmällä on kuitenkin ominaisuuksia, joista muut eivät ole tietoisia, eivätkä he oikein itsekään. Jotkut tahot ovat kuitenkin oudon kiinnostuneita tvileistä ja heidän tarinoistaan...

Kyllä minä tästä kirjasta pidin, vaikka varsinkin alussa tuntui, että kaikenlaisia nimityksiä on ihan liikaa. Onneksi pystyn lukemaan niin, ettei minun tarvitse täsmälleen tietää, mikä se paikka tai henkilö tai joku nyt onkaan, kunhan tajuan, että kysymyksessä on paikka, henkilö tai joku, ja luotan siihen, että asia selviää jossain vaiheessa. Runsas nimitysten vyörytys saa tehokkaasti aikaan tavoitellun vieraan maailman tunnun, mutta lukijaa se ei päästä helpolla. Paikoin tuntuu, että kirjailijan ajatus on kulkenut nopeammin kuin kynä, tai sitten lukija muuten vain hämmentyi toisinaan hetkiseksi. Teos ei olekaan ihan omiaan pätkittäiselle lukemiselle; pitkiä taukoja ei kannata pitää, jos haluaa pysyä kunnolla maailmassa kiinni. 

Kiinnostava kirja, joka oli Kuvastaja-palkintoehdokkaanakin vuonna 2017. Teos on Laura Luotolan esikoisteos ja fantasiasarjan avausosa. Varsin paljon juonilankoja jäikin kirjan lopussa auki. Toinen osa ilmestyy tiettävästi ensi vuoden (2019) aikana.

Astrid Lindgreniä

Astrid Lindgren: Mio, poikani Mio. WSOY, 2015. Suom. Kristiina Kivivuori. (tarkistettu painos, alkuperäinen  suomennos vuodelta1955.)

Jostakin syystä tämä klassikko on jäänyt lukematta ja nyt työprojektin puitteissa sen lainasin kirjastosta.

Tietenkin tiesin suunnilleen, mitä kirjassa tapahtuu, onhan se nyt sen verran tunnettu teos. Ehdottomasti kirja kosketti, varmaan tulkitsin sen nyt myös eri tavalla kuin lapsena olisin tehnyt.

Yhdeksanvuotias Juhani Ville Hämäläinen poistuu kotoaan eikä hänestä sen jälkeen saatu mitään tietoja. Juhanin eli Jussin koti on kasvatusvanhempien koti, jossa Jussi on vain tiellä ja pojasta tuntuu, että hän tekee kaiken väärin.

Jussi joutuu Kaukaisuuden maahan, jossa hän onkin Mio, kuninkaan poika, jota on ikävöity. Tietysti asiaan kuuluu myös suuri seikkailu, jossa Jussi, siis Mio, voittaa itsensä ja hirveän ritami Kaamon.

Pidin tästä kirjasta. Rakastan myös Ilon Wiklandin kuvituksia, joista Astrid Lindgren itsekin piti.