Merete Mazzarella: Sielun pimeä puoli. Tammi, 2014.
Edelleen saman kirjan parissa...
Kirja on kiinnostava ja mukaansatempaava. Jo eilen illalla ajattelin, että luen sen loppuun, mutta en vain jaksanut. Ja sama uudelleen. Ehkä teksti on kuitenkin iltalukemiseksi hiukan haastavaa kaikkine kulttuuriviitteineen?
tiistai 4. marraskuuta 2014
maanantai 3. marraskuuta 2014
Lukuhaaste, kolmas päivä
Merete Mazzarella: Sielun pimeä puoli. Tammi, 2014.
Kirjoittaja käsittelee Mary Shelleyn elämänvaiheita sekä uteliaisuutta, jota on joskus pidetty paheena. Uudet keksinnöt, kuten sähkö, puhuttivat, älymystö keskusteli elämän olemuksesta.
Kirjan ensimmäinen luku päättyy sivulle 80.Sen jälkeen käsitellään Frankensteinia, kirjan vastaanottoa, tulkintoja ja lähteitä. Kiehtovaa.
Kirjoittaja käsittelee Mary Shelleyn elämänvaiheita sekä uteliaisuutta, jota on joskus pidetty paheena. Uudet keksinnöt, kuten sähkö, puhuttivat, älymystö keskusteli elämän olemuksesta.
Kirjan ensimmäinen luku päättyy sivulle 80.Sen jälkeen käsitellään Frankensteinia, kirjan vastaanottoa, tulkintoja ja lähteitä. Kiehtovaa.
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Lukuhaaste, toinen päivä
Merete Mazzarella Sielun pimeä puoli (Tammi, 2014).
Lukuhaasteessa valitsin seuraavaksi luettavakseni Merete Mazzarellan Sielun pimeä puoli, joka käsittelee Mary Shelleytä. Kirjan alkuosassa kirjoittaja tarkastelee historiaa, yleistä ajankuvaa uusine keksintöineen sekä erilaisia hirviökäsityksiä ja siirtyy sitten Mary Shelleyn elämänvaiheisiin. Toistaiseksi kirja viehättää, mutta alun perusteella ei vielä voi sanoa paljon mitään. (Teen kirjasta myös arvion Agricolaan.) Laitoin kirjanmerkkini sivulle 33, josta jatkan huomenillalla.
Lukuhaasteessa valitsin seuraavaksi luettavakseni Merete Mazzarellan Sielun pimeä puoli, joka käsittelee Mary Shelleytä. Kirjan alkuosassa kirjoittaja tarkastelee historiaa, yleistä ajankuvaa uusine keksintöineen sekä erilaisia hirviökäsityksiä ja siirtyy sitten Mary Shelleyn elämänvaiheisiin. Toistaiseksi kirja viehättää, mutta alun perusteella ei vielä voi sanoa paljon mitään. (Teen kirjasta myös arvion Agricolaan.) Laitoin kirjanmerkkini sivulle 33, josta jatkan huomenillalla.
lauantai 1. marraskuuta 2014
Marraskuun lukuhaaste
Marraskuun lukuhaaste: luetaan vähintään 30 sivua kaunokirjallisuutta joka päivä. Luulen, että tulee onnistumaan, vaikka tietenkin voi olla hankaliakin päiviä.
Suunnittelen kirjoittavani tänne joka päivä ainakin sen, mitä kirjaa olen lukuhaasteen puitteissa lukenut.
Tämän päivän teksti oli Katharina Hagenan Yö ei unohda (Minerva, 2014). Luin kirjan jo kertaalleen pari päivää sitten, mutta tänään luin sen uudelleen, kun aloin tehdä kirjasta arviota. Tämä on minulle aika tavallinen tapa: ensiluennan jälkeen merkitsen muistiin vaikutelmia, tunnelmia, kysymyksiä. Sitten luen kirjan (tai ainakin osia siitä) uudelleen ja kirjoitan arvion. Usein jätän valmiin arvion vielä odottamaan yön yli ja luen sen seuraavana päivänä. Ehkä korjaan jotain sanamuotoa ja saatan lisätä tai poistaa jotakin. Jos arvio sitten on kohtuullisen kunnossa, lähetän sen matkaan. Joskus olen hionut arvioita päiväkausia, mutta nykyään tavoitteeni on "tarpeeksi hyvä", sillä täydellisyyteen ei kuitenkaan voi päästä.
Mutta Hagenaan. Koska lähetän kirjasta tekemäni arvion julkaistavaksi, en käsittele sitä tässä kovin paljon. Totean vain, että Hagenaa on hehkutettu kovasti ja mielestäni ansaistusti. Kirjailijan edellinen teos (ja samalla ensimmäinen romaani), vuonna 2008 ilmestynyt Der Geschmack von Apfelkernen (suom. 2009 nimellä Omenansiementen maku), oli arvostelu- ja myyntimenestys. Varmasti menestysteos on tämäkin, ainakin alkukielistä teosta on ylistetty. Kirjan teemoina uni, kuolema, muistot ja menetys kietoutuvat yhteen kiinnostavien henkilöhahmojen kanssa. Pidin tästä.
Suunnittelen kirjoittavani tänne joka päivä ainakin sen, mitä kirjaa olen lukuhaasteen puitteissa lukenut.
Tämän päivän teksti oli Katharina Hagenan Yö ei unohda (Minerva, 2014). Luin kirjan jo kertaalleen pari päivää sitten, mutta tänään luin sen uudelleen, kun aloin tehdä kirjasta arviota. Tämä on minulle aika tavallinen tapa: ensiluennan jälkeen merkitsen muistiin vaikutelmia, tunnelmia, kysymyksiä. Sitten luen kirjan (tai ainakin osia siitä) uudelleen ja kirjoitan arvion. Usein jätän valmiin arvion vielä odottamaan yön yli ja luen sen seuraavana päivänä. Ehkä korjaan jotain sanamuotoa ja saatan lisätä tai poistaa jotakin. Jos arvio sitten on kohtuullisen kunnossa, lähetän sen matkaan. Joskus olen hionut arvioita päiväkausia, mutta nykyään tavoitteeni on "tarpeeksi hyvä", sillä täydellisyyteen ei kuitenkaan voi päästä.
Mutta Hagenaan. Koska lähetän kirjasta tekemäni arvion julkaistavaksi, en käsittele sitä tässä kovin paljon. Totean vain, että Hagenaa on hehkutettu kovasti ja mielestäni ansaistusti. Kirjailijan edellinen teos (ja samalla ensimmäinen romaani), vuonna 2008 ilmestynyt Der Geschmack von Apfelkernen (suom. 2009 nimellä Omenansiementen maku), oli arvostelu- ja myyntimenestys. Varmasti menestysteos on tämäkin, ainakin alkukielistä teosta on ylistetty. Kirjan teemoina uni, kuolema, muistot ja menetys kietoutuvat yhteen kiinnostavien henkilöhahmojen kanssa. Pidin tästä.
perjantai 10. lokakuuta 2014
Haurela
tämä teksti ei käsittelekään kirjaa, vaan teatteria!
Turun ylioppilasteatteri esitti Anni Mikkelssonin kirjoittaman ja ohjaaman näytelmän Haurela, hankalien laulu. Ensi-ilta oli tänään, 10.10.2014.
Seilin saarella toimi naisten mielisairaala vuosina 1889-1962 ja näytelmä liittyy siihen viitteellisesti. Näytelmässä nousevat kuitenkin esille myös yleisemmin näkemykset hulluudesta, normaalista ja ei-normaalista, riittämättömyydestä - ja varsinkin naiselle sopivasta käytöksestä.
Näytelmä oli vaikuttava ja ehdottomasti näkemisen arvoinen. Lavastus oli onnistutta, tila oli saatu hyvin käyttöön ja oikean veden mukanaolo oli hieno oivallus. Myös puvut olivat toimivia.
"Hulluuskohtauksia", joissa kierittiin, potkittiin, nytkähdeltiin ja huudettiin, oli kovin paljon ja ne olivat turhan pitkiä, vähemmälläkin olisi ymmärretty. Näyttelijät olivat kuitenkin taitavia ja selvästi itse nauttivat esiintymisestä. Laulut - joita oli paljon - sujuivat suorastaan hämmästyttävän hyvin.
Kukaan näyttelijöistä ei ollut vähimmässäkään määrin huono, mutta muutama oli aivan erityisen vaikuttava. Karolina Vilpon esitys Kulkija-Huldana oli vakuuttavaa ammattilaisen työtä. Neko Koski oli hienosti joka eleellään sisällä roolissaan Parta-Liljana. Myös Oona Alajärven suoritus teini-ikäisenä kauhukakara-Emmana oli mainio.
Turun ylioppilasteatteri esitti Anni Mikkelssonin kirjoittaman ja ohjaaman näytelmän Haurela, hankalien laulu. Ensi-ilta oli tänään, 10.10.2014.
Seilin saarella toimi naisten mielisairaala vuosina 1889-1962 ja näytelmä liittyy siihen viitteellisesti. Näytelmässä nousevat kuitenkin esille myös yleisemmin näkemykset hulluudesta, normaalista ja ei-normaalista, riittämättömyydestä - ja varsinkin naiselle sopivasta käytöksestä.
Näytelmä oli vaikuttava ja ehdottomasti näkemisen arvoinen. Lavastus oli onnistutta, tila oli saatu hyvin käyttöön ja oikean veden mukanaolo oli hieno oivallus. Myös puvut olivat toimivia.
"Hulluuskohtauksia", joissa kierittiin, potkittiin, nytkähdeltiin ja huudettiin, oli kovin paljon ja ne olivat turhan pitkiä, vähemmälläkin olisi ymmärretty. Näyttelijät olivat kuitenkin taitavia ja selvästi itse nauttivat esiintymisestä. Laulut - joita oli paljon - sujuivat suorastaan hämmästyttävän hyvin.
Kukaan näyttelijöistä ei ollut vähimmässäkään määrin huono, mutta muutama oli aivan erityisen vaikuttava. Karolina Vilpon esitys Kulkija-Huldana oli vakuuttavaa ammattilaisen työtä. Neko Koski oli hienosti joka eleellään sisällä roolissaan Parta-Liljana. Myös Oona Alajärven suoritus teini-ikäisenä kauhukakara-Emmana oli mainio.
lauantai 4. lokakuuta 2014
Rakkautta ja naisvoimaa
Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän. Otava, 2014. 174 sivua.
Viime yönä luin Riikka Pulkkisen uusimman romaanin Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän. Kirjassa monenlaiset ainekset sekoittuvat onnistuneeksi kokonaisuudeksi.
Juoni itsessään on tuttu romanttisista lukemistoista: pitkän suhteen jälkeen mies lähtee ja nainen jää suremaan. Iiris on kuvitellut elävänsä elämänsä loppuun saakka Aleksin kanssa, hänellä on mietittynä nimetkin lapsilleen. Aleksi kuitenkin lähtee ja toteaa, että kaikki on erehdystä, heidän välillään ei ole ollutkaan rakkautta.
Iiriksellä on sosiaalinen turvaverkko: hyvä ystävätär, sisar ja elämää nähnyt iäkäs naapurinrouva. Heistä jokainen tukee Iiristä, vaikka heidän omissakin elämänpiireissään tapahtuu monenlaista.
Iiriksen riemukkaasta naisterapiasta tulee paikoin mieleen Laura Gustafsonin Huorasadun anarkistinen tunnelma.
Iiris kaipaa elämäänsä "sitä oikeaa". Mukaviakin miehiä tulee vastaan, mutta kukaan ei oikein sytytä. Aleksinkaan elämä ei suju aivan niin kuin hän on ajatellut.
Kukaan ei ole täydellinen, ei edes päähenkilö. Iiris oppii itsestäänkin uusia asioita, kun elämä järkkyy pois tutuilta raiteiltaan. Pulkkinen kuvaa elämää lempeästi ja huumorilla.
Viime yönä luin Riikka Pulkkisen uusimman romaanin Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän. Kirjassa monenlaiset ainekset sekoittuvat onnistuneeksi kokonaisuudeksi.
Juoni itsessään on tuttu romanttisista lukemistoista: pitkän suhteen jälkeen mies lähtee ja nainen jää suremaan. Iiris on kuvitellut elävänsä elämänsä loppuun saakka Aleksin kanssa, hänellä on mietittynä nimetkin lapsilleen. Aleksi kuitenkin lähtee ja toteaa, että kaikki on erehdystä, heidän välillään ei ole ollutkaan rakkautta.
Iiriksellä on sosiaalinen turvaverkko: hyvä ystävätär, sisar ja elämää nähnyt iäkäs naapurinrouva. Heistä jokainen tukee Iiristä, vaikka heidän omissakin elämänpiireissään tapahtuu monenlaista.
Iiriksen riemukkaasta naisterapiasta tulee paikoin mieleen Laura Gustafsonin Huorasadun anarkistinen tunnelma.
Iiris kaipaa elämäänsä "sitä oikeaa". Mukaviakin miehiä tulee vastaan, mutta kukaan ei oikein sytytä. Aleksinkaan elämä ei suju aivan niin kuin hän on ajatellut.
Kukaan ei ole täydellinen, ei edes päähenkilö. Iiris oppii itsestäänkin uusia asioita, kun elämä järkkyy pois tutuilta raiteiltaan. Pulkkinen kuvaa elämää lempeästi ja huumorilla.
keskiviikko 1. lokakuuta 2014
Löytöjä kirjaston myyntihyllystä
Satuin käymään Salon pääkirjastossa ja tietenkin silmäilin poistokirjahyllyt. Tällä kertaa hyllyissä ei asustellut varsinaisia helmiä, mutta neljä nuortenkirjaa tarttui mukaan kuitenkin. Nimittäin tällaiset: Martha Sandwall-Bergström: Gulla, torpan prinsessa, Astrid Lindgren: Riitta-Maija keventää sydäntään, Tomi Kontio: Maan veli, P. C. Cast & Kristin Cast: Piinattu (Yön talo 4). Nämä kaikki olen kyllä lukenut jo aikaisemminkin.
Joskus kouluikäisenä käsiini osui Gulla-sarja, joka jäi mieleen siitä, että kun päähenkilön syntyperä paljastuu, hän ei paistettelekaan yksin rikkauksissaan, vaan alkaa tarmokkaasti parantaa entisten kohtalotoveriensa elämää. Ostamani kolmas painos on julkaistu vuonna 1975, ruotsinkielinen alkuteos on vuodelta 1948.
Gulla on löytölapsi, jonka syntyperää ei kukaan tiedä. Hänen nimensä kuitenkin tiedetään, se on pitkä, vanhanaikainen ja nolo Gunilla Beatrice Fredrike, mutta Gullaksi häntä sanotaan. 12-vuotias huutolaistyttö Gulla otetaan torppaan hoitamaan lapsia ja tekemään navettatöitä. Hän ei ole mikään äidin pikku apulainen, vaan joutuu tekemään aikuisen naisen työn. Hän on kuitenkin aina iloinen ja uuttera eikä valita osaansa, vaikka väsymys painaa hentoa ruumista. Kirjassa kuvataan aika realistisesti köyhien oloja, vaikka Gulla onkin aika ihannoitu hahmo.
Gulla-sarjassa on kaikkiaan kaksitoista kirjaa. En muista varmasti, olenko lukenut ne kaikki, mutta luulisin niin. Gulla torpan prinsessa on sarjan ensimmäinen osa, vaikka myöhemmin on kirjoitettu vielä osa Gulla huutolaistyttö, joka sijoittuu aikaan ennen tätä kirjaa. Kirjan lukeminen sai aikaan sen, että haluaisin lukea koko sarjan uudelleen.
Astrid Lindgren: Riitta-Maija keventää sydäntään. Otava.
4. painos 1984
Tämä teos ilmestyi vuonna 1944 ja se on Astrid Lindgrenin esikoisteos. Peppi Pitkätossu oli tämän ilmestyessä jo kirjoitettu mutta ei vielä julkaistu, Peppi ilmestyi vuonna 1945.
Riitta-Maija keventää sydäntään on kirjeromaani. Nuori tyttö, Riitta-Maija (alkujaan Britt-Marie), kirjoittaa elämästään tukholmalaiselle kirjeenvaihtotoverille, jota hän ei koskaan tavannut. Kirjassa ovat vain Riitta-Maijan kirjeet, ei toisen osapuolen vastuksia. Riitta-Maija kirjoittaa hauskasti ja vauhdikkaasti keskiluokkaisesta opettajaperheestään ja arjen tapahtumista.
Kirjassa on jonkun verran verran 1940-luvun Ruotsin ajankuvaa. Tietenkin myös nuoren tytön tavallinen arki on ollut erilaista kuin nykypäivänä. Kirja ei ole mitenkään erityisen ajatuksia herättävä, mutta hauska lukukokemus silti.
Maan veli on jatko-osa Kontion teoksille Keväällä isä sai siivet ja Austraasian viimeiset lapset.
Pidin kovasti sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta. Ei Maan velikään huono ole, mutta ei se edellisille vedä vertoja. Vähän tulee mieleen, että kahden hienon kirjan jälkeen jotain on vielä keksittävä... Sitten tempaistaan esille henkilöhahmo, josta ei ole ennen kuultukaan ja hankala tilanne ratkeaa parhain päin.
P. C. Cast & Kristin Cast: Piinattu (Yön talo 4). Otava, 2011.
Yön talo on 12-osainen sarja, josta syksyllä 2014 on suomeksi ilmestynyt kymmenen osaa. Kirjoittajat ovat äiti ja tytär, äiti P. C. Cast on kirjoittanut paljon paranormaalin romanssin tyylisiä kirjoja.
Yön talon päähenkilö Zoey on sarjan alkaessa 16-vuotias ja hänet kutsutaan Yön taloon, joka on eräänlainen koulu. Oppilaista tulee vampyyreja ja he toimittavat hieman wiccaa muistuttavia rituaaleja. Zoey saa yhä keskeisemmän roolin Yön talossa ja samalla tietenkin kadehtijoita ja vihollisia. Papittaren roolin lisäksi Zoey ja hänen ystävänsä (tietenkin) seurustelevat, ihastuvat ja touhuavat kaikkea sellaista, mitä teini-ikäiset touhuavat.
Ruotsalainen tuhkimotarina
Martha Sandwall-Bergström: Gulla, torpan prinsessa. Otava.Joskus kouluikäisenä käsiini osui Gulla-sarja, joka jäi mieleen siitä, että kun päähenkilön syntyperä paljastuu, hän ei paistettelekaan yksin rikkauksissaan, vaan alkaa tarmokkaasti parantaa entisten kohtalotoveriensa elämää. Ostamani kolmas painos on julkaistu vuonna 1975, ruotsinkielinen alkuteos on vuodelta 1948.
Gulla on löytölapsi, jonka syntyperää ei kukaan tiedä. Hänen nimensä kuitenkin tiedetään, se on pitkä, vanhanaikainen ja nolo Gunilla Beatrice Fredrike, mutta Gullaksi häntä sanotaan. 12-vuotias huutolaistyttö Gulla otetaan torppaan hoitamaan lapsia ja tekemään navettatöitä. Hän ei ole mikään äidin pikku apulainen, vaan joutuu tekemään aikuisen naisen työn. Hän on kuitenkin aina iloinen ja uuttera eikä valita osaansa, vaikka väsymys painaa hentoa ruumista. Kirjassa kuvataan aika realistisesti köyhien oloja, vaikka Gulla onkin aika ihannoitu hahmo.
Gulla-sarjassa on kaikkiaan kaksitoista kirjaa. En muista varmasti, olenko lukenut ne kaikki, mutta luulisin niin. Gulla torpan prinsessa on sarjan ensimmäinen osa, vaikka myöhemmin on kirjoitettu vielä osa Gulla huutolaistyttö, joka sijoittuu aikaan ennen tätä kirjaa. Kirjan lukeminen sai aikaan sen, että haluaisin lukea koko sarjan uudelleen.
Kirjeenvaihtoa
Astrid Lindgren: Riitta-Maija keventää sydäntään. Otava.
4. painos 1984
Tämä teos ilmestyi vuonna 1944 ja se on Astrid Lindgrenin esikoisteos. Peppi Pitkätossu oli tämän ilmestyessä jo kirjoitettu mutta ei vielä julkaistu, Peppi ilmestyi vuonna 1945.
Riitta-Maija keventää sydäntään on kirjeromaani. Nuori tyttö, Riitta-Maija (alkujaan Britt-Marie), kirjoittaa elämästään tukholmalaiselle kirjeenvaihtotoverille, jota hän ei koskaan tavannut. Kirjassa ovat vain Riitta-Maijan kirjeet, ei toisen osapuolen vastuksia. Riitta-Maija kirjoittaa hauskasti ja vauhdikkaasti keskiluokkaisesta opettajaperheestään ja arjen tapahtumista.
Kirjassa on jonkun verran verran 1940-luvun Ruotsin ajankuvaa. Tietenkin myös nuoren tytön tavallinen arki on ollut erilaista kuin nykypäivänä. Kirja ei ole mitenkään erityisen ajatuksia herättävä, mutta hauska lukukokemus silti.Kotimaista fantasiaa
Tomi Kontio: Maan veli. Tammi, 2005.Maan veli on jatko-osa Kontion teoksille Keväällä isä sai siivet ja Austraasian viimeiset lapset.
Pidin kovasti sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta. Ei Maan velikään huono ole, mutta ei se edellisille vedä vertoja. Vähän tulee mieleen, että kahden hienon kirjan jälkeen jotain on vielä keksittävä... Sitten tempaistaan esille henkilöhahmo, josta ei ole ennen kuultukaan ja hankala tilanne ratkeaa parhain päin.
Vampyyripapittaria ja juonittelua
P. C. Cast & Kristin Cast: Piinattu (Yön talo 4). Otava, 2011.Yön talo on 12-osainen sarja, josta syksyllä 2014 on suomeksi ilmestynyt kymmenen osaa. Kirjoittajat ovat äiti ja tytär, äiti P. C. Cast on kirjoittanut paljon paranormaalin romanssin tyylisiä kirjoja.
Yön talon päähenkilö Zoey on sarjan alkaessa 16-vuotias ja hänet kutsutaan Yön taloon, joka on eräänlainen koulu. Oppilaista tulee vampyyreja ja he toimittavat hieman wiccaa muistuttavia rituaaleja. Zoey saa yhä keskeisemmän roolin Yön talossa ja samalla tietenkin kadehtijoita ja vihollisia. Papittaren roolin lisäksi Zoey ja hänen ystävänsä (tietenkin) seurustelevat, ihastuvat ja touhuavat kaikkea sellaista, mitä teini-ikäiset touhuavat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)