lauantai 17. tammikuuta 2015

Tulen tyttäriä


tt-kansi-netti
Maria Carole: Tulen tyttäriä. Osuuskumma, 2014.

Maria Carole kuvaa voimakkaita naisia: Naarni on taitava, peloton ja vahva sotilas. Livia ei tiedä, mitä tahtoo, mutta ei ainakaan naimisiin vastenmielisen pojan kanssa, ennemmin hän karkaa. Emma kasvattaa valittamatta lapsensa yksin. Naarni ja Livia ovat vain osin ihmisiä, he ovat kirjan otsikon mukaisesti tulen tyttäriä, kun taas Emma on kokonaan ihmissyntyinen.

Naarni ja Emma rakastuvat, mutta Naarnilla on vielä kymmenen vuotta palvelusaikaa jäljellä. Naarni on ollut hyvä sotilas, mutta itse hän olisi valinnut jotain muuta, jos hänellä olisi ollut mahdollisuus valita. Kun Naarnin paras ystävä ja sotilastoveri saa surmansa, Naarni päättää jättää sotimisen. Hän haluaisi asua Emman kanssa, mutta hänet tuomitaan vankeuteen. Monenlaista tapahtuu, ennenkuin kaikki päättyy useimpien kohdalla hyvin.

Pidin kovasti päähenkilö Naarnista, hän on samalla särmikäs ja herkkä, toden tuntuinen. Melko uskottavia ovat muutkin henkilöt. Kirjan maailma on myös hyvin rakennettu ja kiinnostava, juoni ja kerronta sujuvaa. Kieli ei ihan joka paikassa ollut täydellisen hyvää, paikoin joku kummallinen sanavalinta töksähti. Puhekielisyys kyllä sopi ja teki varsinkin Emman hyvin eläväksi.

Kaikkiaan olin mieluisasti yllättynyt tästä romaanista. En toki odottanutkaan, että se olisi huono, mutta ihan hämmästyttävästi lähes jokainen osa sopii paikalleen. Täytyy pitää silmällä Carolen tuotantoa, odotettavissa saattaa olla helmiä.

Lisäksi - pidän kyllä sarjoistakin, mutta on virkistävää, että kysymyksessä on itsenäinen kirja, joka päättyy ilman lukemattomia auki jääviä asioita, joista osa jo unohtuu ennen seuraavan osan ilmestymistä.  


Ei kommentteja: